POISTOT (HO 19.11.2015)

www.topautoosat.fi

MOBIIN - Edellinen - Seuraava - Joka etusivulle! - SIVUSTOT

161099

Mainosnauha 10 000:lla sivulla!


Keskiviikko 2014-12-31 - N:o 1805 - JOULUKUU 2014. Vuoden 2014 viimeinen päivä. ONNELLISTA UUTTA VUOTTA 2015!

Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999.

Netticasino Suomi

LesA netticasino

"Itse asia kustuna: Ilkka Suominen".

Kun Yle ei pystynyt esittämään Tsunamin 10-vuotispäivänä mitään siitä kertovaa ohjelmaa, joka olisi ollut kiusallinen silloiselle pääministeri Matti Vanhaselle, joka ei raaskinut keskeyttää joululomanviettoaan ja niinikään kiusallinen ulkoministeri Erkki Tuomiojalle, jota virkamiehet ja valtion tiedottajat informoivat ala-arvoisesti vähätellen tapahtunutta, täytyi jostakin poliitikosta kuitenkin kertoa.

Ilkka Suominen, joka Wärtsilä Meriteollisuuden konkurssin aikaan lupasi, ettei yhtiötä päästetä konkurssiin ja jota alihankkijat uskoivat ja joutuivat sitten kärsimään suuria tappiota ministerin lausunnon johdosta. Valtio joutuikin sitten korvaamaan osan vahingoista, muistin mukaan 100 miljoonaa markkaa. Juristiarmeija pesi sitten ministeri Suomisen vastuusta todeten esim. niin, että ministeri ei tahallaan ollut antanut tällaista lausuntoa ja myös niin, ettei ministeriltä saataisi mitään olennaista summaa perittyä. Omaisuutta ei ollut. Nettisanomat kertoi asiasta aikanaan ja kirjoitus on näiden kusetuskuvien perässä.

Osa Ylen ohjelmasta "Itse asiassa kuultuna: Ilkka Suominen" tapaninpäivän iltana 26.12.2014, jossa toimittaja Juho-Pekka Rantala haastattelee kokoomuksen pitkäaikaisinta puheenjohtajaa. Alusta puuttuu noin 20 minuuttia ja teksti-tv:n teksit ovat mukana n. 99-prosenttisesti.

Nettisanomat. Pertti Manninen. Keskiviikkona, uuden vuoden aattona 31.12.2014 rakettien jo paukkuessa. Kuvat 280 - 302.



Kuvat: Pertti Manninen.

- www.elama.fi -
Kuvat perjantaina 2014-12-26. Klo 21:09 -21:46. Kaikki 497 kuvaa täällä!


Arkisto

1999 elokuu


Alho- Sundqvist II:
Ministeri Tuomioja armahti ex-ministeri Suomisen pääministeri Lipposen ja ministeri Niinistön hymistessä taustalla.


Alho- Sundqvist II:
Ministeri Tuomioja armahti ex-ministeri Suomisen pääministeri Lipposen ja ministeri Niinistön hymistessä taustalla.

Entinen ministeri ja kokoomuksen puoluejohtaja ja nykyinen europarlamentaarikko Ilkka Suominen menetteli erittäin taitamattomasti antaessaan lupauksen, ettei Wärtsilä-Meriteollisuus joudu konkurssiin.

Tähän lausuntoon uskoen monet alihankkijat joutuivat ahdinkoon, kun lupaus ei pitänytkään ja heille aiheutui tähän mennessä lähes 100 miljoonan menetykset, jotka oikeus on tuominnut valtion maksettaviksi.

Kallispalkkaisten huippujuristien tilaustyönä tekemä selvitys kuitenkin väittää, ettei ole mitään syytä nostaa syytettä taitamatonta ministeriä vastaan.

Selvityksessä on ihmeellisiä lauseita siitä, kuinka ei voida osoittaa, että ministeri Suominen olisi hyötynyt jotakin lupauksestaan!

Lisäksi siinä todetaan, että oikeudenkäynti tulisi kalliiksi ja venyisi pitkälle ensi vuosi tuhannelle ja kuitenkaan ministeriltä ei saataisi juuri mitään takaisin, koska vahingonkorvaus soviteltaisiin hyvin pieneksi, niinkuin Sundqvistin kohdalla tunnetusti tapahtui.

Tällaisten heppoisten väitteiden nojalla kauppa- ja teollisuusministeri Erkki Tuomioja-ressukka joutui tekemään yksinään likaisen työn: päätöksen, ettei mihinkään oikeustoimiin ryhdytä.

Koko hallitus ei uskaltanut päätöstä tehdä, vaikka on tietenkin siitä vastuussa ja varmasti tietoinen sen sisällöstä. Paavo Lipponen ja Sauli Niinistö olivatkin varmaan lomalla, kun päätös tehtiin!

Täysin selvittämättä on jäänyt asiaan liittyvä hauska yhteensattuma:
Ministerin päätös pitkitti juuri sopivasti konkurssiinmenoa niin, että silloinen Suomen Yhdyspankki (SYP) onnistui turvaamaan itselleen ja konkurssin ulkopuolelle 300 miljoonan saatavansa.
Kauppa- ja teollisuusministeriön kansliapäällikkönä oli tapahtumahetkellä Bror Wahlroos ja Suomen Yhdyspankin eräänä johtajana hänen poikansa Björn Wahlroos.

Kokoomuksen taloudellinen tilannekin oli niihin aikoihin konkurssikypsä.

Mukana olijat porskuttavat nyt kuka missäkin, eikä kukaan vaadi Tuomiojan eroamista hallituksesta.

Voi aikoja, voi tapoja!

(12 12.08.99 pm)

 

http://www.nettisanomat.com/1999/08/12/netti1208.htm#alho2


Patong Ravintola
- Patong Sauna ja kabinetti - Patong Mopot ja auto - Flying Finn Vene-Kalastus - VuokrataanThalangissa Talo-Huvila - Midnight Sun Restaurant
phuket.fi - patong.fi - thailand.fi - flyingfinn.info - midnightsunrestaurant.info


TSUNAMI 10 VUOTTA 26.12.2014 - UHRIEN MUISTOLLE - ARKISTO 2004, 2005 JA 2009


 

nettisanomat.fi  - perjantaina 31.12.2004  - etusivu - nro 303 

 

Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999. Torstaisin ja  tiistaisin extra!



Sunnuntaina 26. joulukuuta 2004, tapaninpäivänä, kello 08.55 Suomen aikaa avasin television, joka oli jäänyt edellisenä iltana Ruotsin kanavalle. Ruudussa oli tekstiuutisia, joista kävi ilmi, että valtava hyökyaalto on iskenyt Intian valtameren rannikoille. Käänsin ohjelman BBC.News-kanavalle ja siellä oli jo kuvia ja selostusta tapahtuneesta. Suomessa asuva tyttäreni soitti muutamaa minuuttia myöhemmin ja kertoi, että poikani on soittanut hänelle Thaimaasta. Poikani ja hänen vaimonsa voivat hyvin, he ovat olleet tapahtuman aikaa sisämaassa. Lisäksi tyttäreni kertoi, että puhelusta kävi ilmi rannoilla olevan paljon ruumiita pitkin ja poikin. Samassa BBC News lähettää  kuvia Phuketista ja lopetamme puhelun ja ryhdymme katsomaan tahoillamme suoraa raporttia paikasta, jossa siis poikani majailee. Pertti Manninen. Tuuli käy heidän ylitseen. Kuva: Pertti Manninen. Sarja.


 

http://www.nettisanomat.com/2004/12/31/etusivu.htm



 

nettisanomat.fi  - torstaina 13.01.2005  - pääkirjoitus - nro 305 

 
2005. Pääkirjoitus. Kuolema korjaa satonsa. Omaisten suru on suunnaton. Aina.


Torstaina 13.01.2005. Pääkirjoitus.
Kuolema korjaa satonsa. Omaisten suru on suunnaton. Aina.

Tuntuu omituiselta, että ulkopuolisten suru pakotetaan esille. Ja, että sillä tehdään bisnestä. Aluksi SPR:n ja Kirkon ulkomaan avun ja muidenkin tässä nimeltämainitsemattomien keräykset tuntuivat hyvältä ja jokaisella oli mahdollisuus antaa roponsa kykynsä mukaan lippaisiin ja pankkitileille.

Sitten seurasi muistamisen hyökyaalto, oli itkevä arkkipiispa, koko kansan suruun pakottava presidentti. Sitten vyöryivät ja vyöryvät edelleenkin erilaiset hyväntekeväisyyskonsertit. Näistä irvokkain lienee MTV3:n konsertti, jossa muusikot tekivät kyllä hyvää työtä, jossa välähdykset tapahtumapaikoilla olivat paikallaan, mutta jonka pyyteettömän maun pilasivat erilaiset julkkikset ja linssiluteet, näistä ehkä röyhkein oli Suomen pankin pääjohtaja Erkki Liikanen, joka löperteli jotain taloudesta haastatteluosuudessa. Oli Vanhasta, Karpelaa, Kurria, Zyskowiczia, Meriläistä ja Päivilipposta. Tuomiojaa ei näkynyt, häntä oli media ryöpyttänyt jo riittävästi. Sitten Jussi Salonoja osti aneensa ja lahjoitti lahjoitti miljoona euroa ja tätä hymisteltiin vielä seuraavanakin päivänä. Karpela kyllä taisi sanoa ja kiittää niitäkin jotka lahjoittivat vähemmän, kykyjensä mukaan.

Tähän väliin huomio konsertista. En nähnyt sitä kokonaan, mutta kyllä loppulaulun olisivat voineet esittää Kari Tapio ja Paula Koivuniemi solisteina, nuorempien pysyessä takarivissä, nyt sinne oli lykätty Paulakin.

Ja tähän väliin kunnioitukseni piispa Eero Huoviselle, joka siirtyi lomakohteestaan tuhoalueelle ja teki varmasti hyvän ja raskaan ja pyyteettömän työn uhrien hyväksi. Samoin kuin monet paikalle jääneet tavalliset ihmiset ja matkaoppaat, jotka minulle kerrotun mukaan eivät juuri ollenkaan nukkuneet moneen päivään auttaessaan matkalaisia. Eräskin kuulemma nukahti seisaalleen. Kiitoksen ansaitsee myös paikalle kiiruhtanut ensiapuväki.

Pelastusjohtaja Partanen sitä vastoin sähelsi ja jätti lähettämättä pelastusyksikön, joka olisi ollut valmiina lähtemään. Partanen perusteli surkuhupaisesti päätöstään tietämättömyydellä ja tilanteen epäselvyydellä. Maallikkokin ymmärtää, että liika lähettäminen olisi ollut parempi kuin päästää evakuointikoneet lähes tyhjillään tuhoalueelle. Tähän muistuma: Kun Tsernobil räjähti (1994?) ja Ruotsissa ydinvoimalan säteilymittarit näyttivät tämän jälkeen hälyttävästi kohonneita lukemia, niin ryhdyttiin evakuointitoimenpiteisiin, koska ei tiedetty mistä kohonneet lukemat johtuivat. Suomessa viranomaiset nauroivat ruotsalaisten "hätäilylle" ja taisipa silloinen Säteilyturvakeskuksen johtaja Vuorinen pitää tarpeettomama suomalaisten koripallopoikien evakuointia Kiovasta. Raskashiukkasista (?) kerrottiin vasta myöhemmin.

Niin ja sitten Ministeri Sinikka Mönkäre ei voinut peruuttaa lomaansa ja matkusti golfaamaan Thaimaahan vastoin ulkoministeriön yleistä matkustussuositusta.

Oma lukunsa on sitten median rahastus aluksi "tappaja-aalloilla" (Ilta-Sanomat) ja sitten riipaisevilla kertomuksilla. Suru ei ole ollut päällimmäisenä. Oma lukunsa on sitten erilaisilla poliittisilla intohimoilla, joilla on rutattu milloin kutakin. Suru ei ole ollut päällimmäisenä.

Presidentti Martti Ahtisaari ja valtioneuvos Harri Holkeri nimitettiin jonkun tutkijalautakunnan puheenjohtajiksi. Olisi saanut koko lautakunta jäädä nimittämättä. Nyt siellä on puheenjohtajana valtaeliittiin korruptoitunut omaan pussiinsa bisnestä harrastava rahanhimoitsija, jonka tärkein tehtävä on hokea jäävittömyyttään, vaikka raha kilisee toimeksiantajalta omistamalleen firmalle erilaisista konsulttitöistä jatkuvasti.

Varapuheenjohtaja on pökkelö, joka ei enää tajua kuinka hänet jälleen kerran narutettiin ei-pyyteettömien tarkoitusperien hyväksi. Demarit osaavat. Ja suru ei ole taaskaan päällimmäisenä.

Pääministeri Matti Vahanen on seonnut ja antanut avoimen valtakirjan kaikille kuluille. On tietenkin kohtuullista, että ihmisiä autetaan. Saman ilon toivoisi leviävän pääministerille myös kotimaassa menehtyneille ja kurjuutta kärsiville. Tätä kirjoittaessani luin järkyttävästä nuoren koululaisen kuolemasta. Rautatien turvapuomi oli jäänyt ylös ja juna töytäissyt kuoliaaksi nuoren elämän. Turvalaitteiden tarkistamista ja varmuutta on lisättävä. Tähän täytyy löytyä rahaa. Ehdotankin varallisuusveron poistamishuuman tarkastelemista uudelleen ja veron poistamisen peruutusta. Tälle 70 miljoonalle eurolle olisi muutakin käyttöä kuin paapoa muutamaa tuhatta Suomen ökyrikasta. Miljoonalahjoittaja Jussi Salonojakin taisi hyötyä veron poistamisesta muutaman kymmentä miljoonaa. Luku on esitetty kyllä julkisuudessa!

Tämä oli

Pääkirjoitus.
Kuolema korjaa satonsa. Omaisten suru on suunnaton. Aina.

Pertti Manninen, keskiviikkona 12.01.2004.



Tuuli käy heidän ylitseen. Kuva: Pertti Manninen. Sarja

http://www.nettisanomat.com/2005/01/13/paakirjoitus.htm

 

2009

Guardian
News World news Indian Ocean tsunami 2004
After the 2004 tsunami: rebuilding lives, salvaging communities

Five years after deaths of 228,000 people, reconstruction effort has changed the rules of disaster response
Peter Beaumont, Ben Doherty, Randeep Ramesh and Dan Chung guardian.co.uk, Wednesday 23 December 2009 19.31 GMT

Shaped like an eyelid in a halo of azure water, the tiny Indian Ocean island of Dhuvaafaru in the Maldives is a fresh-minted community that has been transplanted to the Raa atoll. Clinics, schools and roads have all been built from scratch. Its homes, all newly peopled, are the legacy of tragedy on a vast scale: 2004's Boxing Day tsunami. This year – at the culmination of the single biggest construction project in Red Cross/Red Crescent history – 4,000 people from the nearby low-lying island of Kandholhudhoo, a place made uninhabitable by the waves that destroyed houses and snapped trees like matchsticks, were finally moved to Dhuvaafaru on the opposite side of the archipelago to begin new lives.

Among them was Hussain Alifulhu, 48, one of the last to escape the island when the tsunami swamped his home. He was among those who helped build the new community, an electrician by trade who spent the last four years living with his family in temporary shelters, fishing for sea cucumbers to make a living. On his new island home, he is working as an electrician once again. The story of Dhuvaafaru is a reflection of the scale of a recovery operation that continues to this day, although in its last stages – the response to a disaster that claimed 228,000 lives in 13 countries from the coast of Africa to Indonesia in the space of a few hours, among them tens of thousands of children. It displaced 2 million more. The tsunami destroyed towns, villages and livelihoods. Half a million houses were damaged or destroyed. Fields and wells were poisoned with saline water. It obliterated lives and upset the entire composition of societies. But the little island of Dhuvaafaru is the symbol of a relief effort that, by and large, has been regarded as an overwhelming success, rewriting the rules of how best to respond to a major disaster: by empowering its victims to reconstruct their lives rather than imposing aid upon them.
...

In Thailand, even today, family members still call into the TTVI centre, the office tasked with finding and identifying the dead, in the hope that officials might have linked one of 300 unclaimed and unidentified bodies buried in the grave site in Phang Nga province, marked by a giant concrete wave, with a name of the missing.

But the monument to the tsunami's nameless victims is the exception, not the rule, in a country where few physical reminders of the disaster remain. In Khao Lak beach, for instance, where 3,000 people died, all that is left are the occasional "tsunami hazard" signs and the colour-coded evacuation routes set up in the aftermath of the disaster. Even the Marriott resort and spa, where 300 died, has reopened for business.

In Banda Aceh, what little wreckage remains has been appropriated as something for curious sightseers. The 2,600-tonne PLTD Apung cargo vessel, which was swept inland in 2004, sat in the middle of a vista of flattened buildings and the tented accommodation of the survivors. These days it is a tourist landmark surrounded by the roofs of rebuilt houses
...

Sri Lanka, in terms of its population, was the worst hit during the tsunami, and it has also suffered worst in the aftermath, seeing the least coherent recovery – one that allowed a return to war. The Tamil Tigers' monopoly on control of large areas of the country's north and east allowed it to dictate terms to the aid agencies pouring in cash. Money was diverted to buying arms and consolidating military strength. Eventually the two-year long ceasefire collapsed into fighting that only ended this year with the Tigers' final defeat.

"A lot of international agencies with no experience in the country were trying to replicate responses to an African disaster model. This led to waste and things done inappropriately. We had fishing boats given to people who were not fishermen. Too many boats led to overfishing. Giving nets that were not appropriate for our waters. Not looking at agriculture. But you learn," said PB Gowthaman, Sri Lanka country director for Oxfam Australia.

Having dealt with the tsunami, Sri Lanka now faces having to resettle "a million people" displaced by the end of three decades of war between the Tigers and the Sri Lankan army. "It's twice the size of the tsunami," said Gowthaman.

http://www.guardian.co.uk/world/2009/dec/23/2004-tsunami-five-years-on


AFTONBLADET



Bildextra.
DÅ: Totalförstört NU: Upprustat.

Bildextra Totalförstördes då – så ser platserna ut nu Jämför själv.

http://www.aftonbladet.se/nyheter/article6343748.ab?service=galleryFlash

http://www.nettisanomat.com/2009/12/26/etusivu.htm


Elämänilo

Suuri osa ihmisistä on juuri niin iloisia kuin he päättävät olla.
Abraham Lincoln


Kerran vuodessa sietää hullutella.
Kirkkoisä Augustinus

Samppanjaa, musiikkia ja naapurin vaimo.
Lordi Byron

Toinen puoli maalimaa ei voi käsittää toisen puolen iloja.
Jane Austen


Ihmisen edessä on kaksi poikua. Niitä punnittuaan viisas valitsee ilon polun, mutta tyhmä astuu nautinnon polulle.
Katha-upanishad 2

Kuinka iloton on hän, joka ei voi antaa itsellensä anteeksi.
Pubiilius Syrus

Se on kasvun päivä, jona ensimmäisen kerran naurat - itsellesi.
Ethel Barrymore

Herra, tee minusta rauhasi kanava voidakseni viedä iloa sinne, missä on surua.
Franciscus Assisilainen

(86) Kokoelmasta RAKASTA. Aforismeja, runoja ja mietteitä vuoden jokaiselle kuukaudelle. Joulukuu. Toimittanut Arto Manninen. Gummerus 2012.

Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen - Yhteys: nettisanomat @hotmail.com - Jokaiselle etusivulle!

Kaiken keskellä aina läsnä! - Viikkosanomat-blogi Ilmoita ilmaiseksi sivu! - 101 ilmoitusta -  


Etsi Nettisanomista!


Lauantai 2014-12-27 - N:o 1803 - JOULUKUU 2014. Tsunami

Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999.
ONNELLISTA UUTTA VUOTTA 2015!



"Tapaninluistelut Puistokoulun kentällä"
Kuva: Pertti Manninen. Perjantaina 26.12.2014 klo 12:58 Jyväskylässä ohikiitävänä hetkenä auringon yrittäessä pilkistää pilvien takaa luomaan kontrastia tähän keskipäivän hämäryyteen. Laajenna!

"Kaupunkikyyhkynen tapaninpäivänä. Tepastelu autiolla kadulla kauppakeskuksen suljettujen ovien edessä".




"Kaupunkikyyhkynen tapaninpäivänä".

Kuvat: Pertti Manninen. Perjantaina 26.12.2014 klo 13:03 bussia odotellessa kauppakeskus Forumin edessä. Laajenna!



Onnellisuus

Onnellinen on hän, joka elää päivän
kerrallaan pyytämättä enempää,
vaalien elämän yksinkertaisia perusarvoja.
Euripides

Onnella ei ole huomista päivää;
sillä ei ole eilistäkään;
se ei ajattele tulevia,
sillä on vain nykyisyys,
eikä sekään ole kokonainen päivä,
vaan silmänräpäys.
Ivan Turgenev

Miksei nauttisi elämästä heti? Miten usein onnen tuhoaakaan tyhjänpäiväinen valmistautuminen.
Jane Austen

Onnellinen se, joka ei murehdi sitä, mitä häneltä puuttuu, vaan riemuitsee siitä, mitä hänellä on.
Demokritos



Jos haluat tehdä ihmisen onnelliseksi, niin täytä hänen:
Kätensä työllä.
Sydämensä rakkaudella.
Mielensä hyödyllisellä tiedolla.
Tulevaisuutensa toivolla.
Vatsansa ruoalla.
Frederick E. Crane

Hitaasti lisääntyvällä onnella on tapana viipyä kauemmin.
Saadi

Tyytyväisyys on korkein tavoite, jonka voimme tässä maailmassa saavuttaa. Jos kurotamme korkeammalle, kohtaamme vain murhetta ja pettymyksiä.
Joseph Addison

(82) Kokoelmasta RAKASTA.
Aforismeja, runoja ja mietteitä vuoden jokaiselle kuukaudelle. Joulukuu. Toimittanut Arto Manninen. Gummerus 2012.


Onnellisuus

Tyytyväinen on onnellinen, sano eräs joka aamulla heräs.

Ihmiset ovat aina onnellisia siellä, missä on rakkautta, koska onni on heidän sisimmässsään.
Leo Tolstoi

Elämä on suloinen ja onnellinen sille, jolla on puhdas omatunto ja joku jota rakastaa.
Leo Tolstoi

Olemassaolon suurin onni on saada elää ja rakastaa.
Sydney Smith

Onnen tärkeimmät tekijät ovat: että on jotakin tekemistä, jotakin mitä rakastaa ja jotakin mistä haaveilla.
Allan K. Chambers

Onnellinen ihminen tekee muutkin onnellisiksi.
Anne Frank

Vain ne ihmiset ovat onnellisia, joiden mieli on kiintynyt muuhun kuin omaan onneen.
John Stuart Mills

Päivän helmiä eivät ole saamasi kohteliaisuudet eivätkä palautteet, vaan se ilo, jota olet itse kylvänyt toisten ihmisten elämään.
Manny Patel

Jos tuot päivänpaistetta toisten ihmisten elämään, et voi itsekään välttyä siltä.
J.M. Barrie

Typerys etsii onnea matkojen takaa, viisas löytää sen omien jalkojensa juuresta.
James Oppenheim

Onnellisuuteen tarvitaan huvin vähän. Kaikki on ihmisen sisimmässä, hänen ajattelutavassaan.
Marcus Aurelius

Onni ei ole arvotettavissa oleva asia. Se on ajattelun laatua, mielentila.
Daphne du Maurier

Onni on oman kotilieden äärellä, eikä sitä poimita vieraista puutarhoista.
Douglas Jerrold

Onni on mielentila, asenne, ja jollei sitä opettele ja harjoita tässä hetkessä, sitä ei koskaan koe.
Maxwell Maltz

Onni muodostuu pitkälti elämän tarkoituksenmukaisuudesta ... ja useimmat saavat kokea tämän työssään.
Bertrand Russell

Monilla on väärä käsitys siitä, mistä todellinen onni koostuu. Ei siitä, että pyrkii tyydyttämään halunsa, vaan että tekee hellittämättä töitä arvokkaan päämäärän eteen.
Helen keller

Onnellisina me kylvämme maailmaan paljon nimetöntä hyvää.
Robert Louis Stevenson

(83) Kokoelmasta RAKASTA.
Aforismeja, runoja ja mietteitä vuoden jokaiselle kuukaudelle. Joulukuu. Toimittanut Arto Manninen. Gummerus 2012.



Keskiviikko 2014-12-24 - N:o 1801 - JOULUAATTO 2014.

Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999.

RAUHALLISTA JOULUA JA ONNELLISTA UUTTA VUOTTA 2015!



"Valoa jouluyössä"
"Parasta joulupöydässä"

Kuvat jouluaattona keskiviikkona 24.12.2014 klo 12:07 - 14:43 - 23:01. Pertti Manninen.


Joulu

Hyvää iltaa, hyvää iltaa
itsekullekin säädylle
Ja me toivotamm' ja me toivotamm'
onnellista ja hyvää joulua
Sekä ylhäisille että alhaisille,
Synti suuri surkiaa kun särki taivahan,
täytyi alas astua jo Herra Jumalan
Vaan rakkaudest' Jumala teki meille tämän maan,
josta ompi ilo saatu koko maailmalle.
Jopa joutui jouluaamu kristikunnalle
josta ompi ilo saatu koko maailmalle
Vaan rakkaudest' Jumala teki meille tämän maan,
josta ompi ilo saatu koko maailmalle.
Enkelit ne paimenil ilmoittivat juur'
Juuttaanmaalle syntynyt on vapahtaja suur'
Vaan altti kiitos Jumalan kun teki meille tämän maan, josta ompi ilo saatu koko maailmalle.


(84)Kokoelmasta RAKASTA. Aforismeja, runoja ja mietteitä vuoden jokaiselle kuukaudelle. Joulukuu. Toimittanut Arto Manninen. Gummerus 2012.

 

Nettisanomat.com jouluna 2002.

Muistoja. "Tähtipojat". Vuonna 1958 koulun joulujuhlissa esiintyivät luokkatoverini Antero Siljola ja Seppo Kiviniemi sekä K.K. ja joku muu vanhan negatiivikirjan merkintöjen mukaan. Väriä tuli kuvaan mukaan nyt. Syksyllä 2002 kouluni Sörnäisten Yhteiskoulu - Kallion Yhteiskoulu - Kallion lukio täytti sata vuotta. Vanhoja 50-luvun kuvia tulossa.
Pertti Manninen.

Katso nyt: 3 rullaa, 32 kuvaa.

 

http://www.nettisanomat.com/2002/12/19/etusivu.htm

Joulujen aikaan. 1999/12/23 - 2000/12/21 - 2001/12/20 - 2002/12/19 - 2003/12/25 - 2004/12/31 - 2005/12/21 - 2006/12/22 - 2007/12/24 - 2008/12/24 - 2009/12/24 - 2010/12/24 - 2011/12/23 - 2012/12/24 - 2013/12/23 -



1999 joulukuu

Joulusanomat
Rauhallista Joulua kaikille lukijoille ja ystäville

nettisanomat.com
päätoimittaja Pertti Manninen ja koko toimitus.



Lucia-neito ystävineen.
   

Siskokset joulupuuhissa.

Lapset tykkää leipoa.

Siskot tykkää leikkiä.

Pojat ja isi syömässä.

Jouluna järjestystä taloon.
Tekstit kirjoittanut Erika Manninen tänään ja kuvat kuvannut Pertti Manninen Jouluina 1995 ja 1996.

http://www.nettisanomat.com/1999/12/23/n9921etusivu.htm
(Kuvat isonnettu).

2000 joulukuu

Jouluna 2000

Jouluna 2000 ei Betlehemissä ole rauhaa,
eikä joulua.

Niin kauan kuin jaksamme
uneksia paremmasta maailmasta
on toivoa.

imagine - uneksi

Jäämmekö itse yltäkylläisyyden jalkoihin,
polkijoina tai poljettuina?

Jouluna 2000 Pertti Manninen

 
Joulupöytä on katettu. kuva: Laura Manninen, Iitti 1996

kaksi kuvaa
sukupolvet vierivät
kaksi kuvaa




Isoäidin, isoisän ja isän haudalla.


Kaksi kuvaa,
viisi vuotta sitten,
jouluna äidin luona Helsingissä käydessä.

Jouluna 2000 Pertti Manninen



Pojanpoika äidin luona.
kuva: Pertti Manninen, Helsinki 1995   kuva: Pertti Manninen, Helsinki 1995

http://www.nettisanomat.com/2000/12/21/etusivu.htm

http://www.nettisanomat.com/2000/12/21/sukupolvet.htm

Joulujen aikaan. 1999/12/23 - 2000/12/21 - 2001/12/20 - 2002/12/19 - 2003/12/25 - 2004/12/31 - 2005/12/21 - 2006/12/22 - 2007/12/24 - 2008/12/24 - 2009/12/24 - 2010/12/24 - 2011/12/23 - 2012/12/24 - 2013/12/23 -



Keskiviikko 2014-12-17 - N:o 1800 - JOULUKUU 2014. - SRV

Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999.

"Viimeinen kuva" eli selfie ellei peräti selfish!

Tämä kuva on omakuva ja otettu Thaimaassa Andamaninmerellä pienen saaren edustalla Flying Finn-veneen ankkuroidessa päästääkseen uimarit ja snorklaajat valloilleen meren lämpimiin aaltoihin tiistaina 02.12.2014 klo 13:01 (Kuvan kello vielä Suomen ajassa!). Kuvan puna on aito, kun ensimmäisenä päivänä etsin paikallista sim-korttia ja jouduin ehkä tunnin verran kävelemään ilman lakkia paahtavilla Patongin kaduilla Phuketissa. Otsa, nenä ja poskipäät siinä paloivat "karrelle".

Matka oli mieluisa yllätys ja sujui kohtuullisen hyvin, mitä nyt tuossa uidessa korvaan meni vettä, joka ei sieltä lähtenyt pois hyppimälläkään, joten jouduin turvautumaan Thalangin kylän korvalääkäriin, joka ohuella putkellaan puhalsi ja imikin veden pois, tietenkin koneellisesti. Tohtorin vastaanottohuoneessa oli iso kuva, jossa hänelle luovutetaan diplomi opinnoistaan. Hän määräsi kolme lääkettä: tipat, antibiootit ja varmaan jonkun särkylääkkeenkin. "Kuha" minua lääkäriin kuljetti ja kävinpä hänen kanssaan kylän parturissakin, joka sutjakkaasti vartissa lyhensi tukan ja ajoi veitsellä parran, ehkä ensimmäisen kerran eläissäni. Yksi päivä meni mönkään vatsan kivistelyn takia, mutta muuten lämpö ja uima-allas olivat suurenmoisia, kun sitten älysi varoa liiallista paahtamista.

Toisella puolentoista päivän ja yön veneretkellä näin delfiineitä, valaan ja hainkin: "Big shark, big shark!". Jotain ehkä kuviin ja videoihinkin tarttui näistä. Kotimaan asiat jäivät seuraamatta, ainakin syvällisesti. Midnight Sun ravintolaan tuli kyllä saman päivän Ilta-Sanomat iltapäivällä, siis painettu näköislehti. Ehkä yksi asia kannattaa mainita. Otsikon mukaan Keskusta oli kymmenen prosenttiyksikköä edellä Kokoomusta Ylen julkaiseman Gallupin mukaan. Jutussa kerrottiin kyllä numerot desimaalin tarkkuudella ja ero oli 9,4 prosenttiyksikköä, josta mielestäni on aika vaikea vetäistä kymmentä syksyisessä viileässä Suomessa. Thaimaan 32-asteisessa kuumuudessa se suurpiirteisyys olisi ollut paikallaankin, ehkä.

PS. Viimeinen kuva tarkoittaa tämän pokkari Ricoh PX:n simahtamista suolaisessa merivedessä, vaikka kamera myyntihetkellä olikin "waterproof". Kahdeksan kuvaa vedessä onnistui, joista ihan vihonviimeinen on tämä samaan kelloaikaan osuva venekuva. Isonna!

Matkalta palattua Suomessa, vesisateessa ja rännässä keskiviikkona 17.12-2014. Pertti Manninen.


 

Itsenäisyys ja vapaus

Onnea isänmaalle ja kiitos!


Albert Einstein on todennut: "Lait eivät yksin voi turvata sananvapautta: jotta jokainen ihminen voisi rangaistuksetta ilmaista mielipiteensä, täytyy yleisen suvaitsevaisuuden hengen vallita koko kansassa.

Kansakunnan itsenäisyys ei sinänsä ole arvo, mutta vapaus on. Jos kansalaisten vapaus ei toteudu, itse valtiollisella itsenäisyydellä on kyseenalainen merkitys (vrt. Kuuba, Pohjois-Korea jne.). Suomessa on onnistuttu vuosilymmenten ajan rakentamaan ja kehittämään yhteiskuntaa, jossa sekä valtiollinen itsenäisyys että kansalaisten vapaus toteutuvat. Se on äärimmäisen upea asia, joka ei ole tullut ilmaiseksi. Kiitos esi-isillemme ja -äideillemme kauniista ja vapaasta kotomaasta! Luovuttakaamme se tuleville sukupolville yhtä hyvänä paikkana asua ja elää. Vallitkoon suvaisevaisuuden henki yhteiskuntaamme rakennettaessa.

"Ei ole kansan vapauttajia, on vain kansoja jotka haluavat vapaiksi." Nämä Ernesto Che Guevaran sanat sopivat hyvin myös Suomen urheaan kansaan, jolle vapauden tulee olla tärkein arvo! Sen puolesta toimimisen pitäisi olla jokaisen suomalaisen päivittäinen velvollisuus, jottei vapautemme jää puolitiehen.

Jokainen meistä kuuluu jonkin ominaisuutensa johdosta johonkin vähemmistöön, ja jos vähemmistöt eivät voi vapaasti elää yhteiskunnassamme, ei kukaan voi elää vapaana. Joten älä sorra erilaista!

Terho Pursiainen


(Pursiainen, Terho 1993: Uusin testamentti. 8. painos. 1. painos 1969 Tammi. Notte)

(80) Kokoelmasta RAKASTA.
Aforismeja, runoja ja mietteitä vuoden jokaiselle kuukaudelle. Joulukuu. Toimittanut Arto Manninen. Gummerus 2012.

 


 

Itsenäisyys ja vapaus

Onnea isänmaalle ja kiitos!

On neljänlaista vapautta, joiden tulisi toteutua kaikkialla maailmassa. Sananvapaus, jokaisen oikeus palvella jumalaa omalla tavallaan, vapaus puutteesta ja pelosta.
Franklin Delano Roosevelt

Vapautta ei voi saada ilmaiseksi. Antaessaan sille paljon arvoa täytyy kaikkea muuta pitää vähäarvoisena.
Seneca

Kaikki me noudatamme lakia voidaksemme olla vapaita.
Cicero

Joka ei koskaan ole ollut kahleissa, ei tiedä mitään vapaudesta.
Jakob Boshart

Kun orja päättää, ettei hän ole orja, hänen kahleensa putoavat. Hän vapauttaa itsensä ja näyttää tien muille. Vapaus ja orjuus ovat hengen olotiloja.
Mahatma Gandhi

Nälkäinen ihminen ei ole vapaa ihminen.
Adlai Stevenson

Ihmisolennon todellinen arvo näkyy siinä, kuinka hyvin hän on vapautunut itsestään.
Albert Einstein





Kotimaa kun taakse jäi, mietin hiljaa mielessäin,
Mitä siitä kertoisin, kysyjille vastaisin.
Kertoisinko köyhyyden, laudat eessä ovien?
Tai sen kaiken rikkauden? Kunnes tiesin vastauksen.

Sininen on taivas, siniset on silmänsä sen.
Siniset on järvet, sinisyyttä heijastaen.
Valkoinen on hanki, valkoiset yöt kesien.
Valkoiset on pilvet, lampaat nuo taivaan sinisen.

Juuret kasvoi maahan sen, kylmän ja routaisen.
Lämmön tunsin kuitenkin lujuudessa graniitin.
Hilkaa kuusten kuiske soi, terveisensä tuuli toi.
sininen ja valkoinen värit ovat vapauden.

Jukka Kuoppamäki

(81) Kokoelmasta RAKASTA.

Aforismeja, runoja ja mietteitä vuoden jokaiselle kuukaudelle. Joulukuu. Toimittanut Arto Manninen. Gummerus 2012.

 

Stubb ja Rinne ovat löytäneet uuden kokoontumishuoneen!

Stubb: "Mielestäni kokoontumispaikan nimen pitää vastata niitä tuloksia, joita olemme hallituksessa saaneet aikaiseksi ja joita vielä varmasti saamme ennen ensi kevään vaaleja".

Rinne: "Tässä asiassa olemme harvinaisen yksimielisesti samaa mieltä ja täytyy antaa täysi tunnustus pääministerin kekseliäisyydelle. Tällä tiellä jatkamme ja nostamme uuden kokoontumishuoneemme sellaiseen arvostukseen, jota jälkipolvet ja historiankirjoittajat hämmästyneenä muistelevat".

Kuva kokoontumishuoneen ovelta, jossa näytti olevan koko hallitus koolla ohi kiitävän bussin ikkunasta havainnoituna.
Kuva Pertti Manninen sunnuntaina 23.11.2014 klo 15:01.

Pannukakkutalo Vapaudenkadulla (sic!) Jyväskylässä.


Lapsen oikeuksien julistus Lue! - Arkisto 2013: Lasten ja nuorten palvelujen leikkaukset tulevat kalliiksi Lue!
"Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa" Kuva - Ihmisiä kaupungissa 3 Kuvasarja - Ihmisiä kaupungissa 2 Kuvasarja - Ihmisiä kaupungissa 1 Kuvasarja - Kuvia, kirjoja ja tavaroita Kuvasarja - Arkisto 1999: Aikamme ilmiöitä Lue!

Arkisto: Helmikuu 2014. Suomalainen korruptio koki kolauksen. Kokkilan kulman kauppa kariutui Keski-Suomessa. KHO kumosi SRV:n ostaman tontin ja korjausta vaativan Valtiontalon kaupan Jyväskylän ytimessä. Lue!




"Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa".

Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa. Kuva Pertti Manninen. Jyväskylä. Asemakatu. Forum. Keskiviikkona 2008-11-12 klo 09:55. 

Shittejä. Sunny Car Center ei ole maksanut tolppaansa - Iltalehti tavoitti Sunny Car Centerin pomon - Tullin kohuttu kokous: Pääjohtaja Hartikainen: "Voin olla vittumainen tarvittaessa" - Eremenko johdatti ZSKA:n - Rauhanmarssille?  - Talvivaara-lotolle kävi kalpaten - Niinistö luottaa Talvivaaraan - eläkeyhtiöt eivät - Hän räplää sitä koko ajan Lue!

Juttuja ja kuvia. Mielenrauha Lue! - Pääkirjoitus. Tänään 24.10 on YK:n päivä. Lue! - Henna Virkkunen ja Jyrki Katainen, terveisiä Brysseliin Lahden seudulta. Kuntaliitosselvitys vauhdissa. Lue! - Vesipallo. Naiset. Kuvasarja - Erkki Manninen 1956. Kuva - Lauantai-viihdettä: Vesipallo. Kuvat - Iltalehtien etusivut ja lööpit. Kuva - Oivallus. Lue! - Kanalasta kirjastoon. Kuvia - Ulvilan murhajuttu käy entistä sekavammaksi. Lue! - Ääkkösten vaikeudesta. Lue! - 10.10. ALEKSIS KIVEN PÄIVÄ. Kuva - JUICE JA NIINISTÖ. ASIA, JOSTA ... Lue! - Arkisto. Vuosisadan kuva. Kuva - Oivallus. Lue! - PAASIKIVEN PATSAALLA. Kuva - KAISLIKOSSA SUHISEE. Kuva - Laitumella. Kuva 1994. Tyotä! Kuva

ARKISTO: Helmikuu 2014. Suomalainen korruptio koki kolauksen. Kokkilan kulman kauppa kariutui Keski-Suomessa. KHO kumosi SRV:n ostaman tontin ja korjausta vaativan Valtiontalon kaupan Jyväskylän ytimessä. Lue!


Oivallus

Kun uskot, että sisäinen totuutesi
on kaikkien ihmisten totuus -
se on nerokasta.
Ralph Waldo Emerson

En salli tiedonjanon piinata mieltäni,
vaan tahdon elää elämääni ja olla
sopusoinnussa koko ihmiskunnan kanssa.
Edmund Gosse

Täydellisesti itsemme halliten
- me teeskentelemme hallintaa.
Kunnioittaessamme valta-asemaamme
me olemme pelkkiä huijareita.
Tai ehkä olemme kuin
vuohenkarvainen sivellin maalarin kädessä
tietämättä ollenkaan, mitä olemme.
Rumi



Jalo mieli näkee
asian joka puolelta
vailla ennakkoluuloja.
Pieni mieli on
ennakkoluuloinen ja näkee
asian yhdeltä puolen.
Kungfutselaisuus

Ihminen kantaa aina sisällään taivasta ja helvettiä.
Sri Ramana Maharski

Et sinä elä yksin tässä maailmassa.
Myös sinun veljesi ovat täällä.
Albert Schweitzer

(74) Kokoelmasta RAKASTA.
Aforismeja, runoja ja mietteitä vuoden jokaiselle kuukaudelle. Lokakuu. Toimittanut Arto Manninen. Gummerus 2012.


PAASIKIVEN PATSAALLA.

PAASIKIVEN PATSAALLA. Pieni istuva pysähdys patsaan jalustalla ilmaisia Narinkkatorilla jaettuja mainosnakkeja mutustellen hiukan ympäristöä tarkkaillen ja hetken kuluttua Kiasman edestä lähtevän bussin kyytiin kiíruhtaen.
OPPIA AHMIVA NEITONEN - PYÖRÄILIJÄT - TURVALLINEN OTE - NOSTALGINEN BIO REX.
Kuvat: Pertti Manninen torstaina 2014-09-18 klo 17:11 - 17:20. Helsinki Mannerheimintie. Kuvasarja.


KAISLIKOSSA SUHISEE.

KAISLIKOSSA SUHISEE.

Pohjois-Savo. Nilakka. Torstai 2014-09-04 klo 09:49. Kuva: Pertti Manninen.


Arkisto 2004.

"Kaipuun sininen hetki". Kuvan unelmoinut Pertti Manninen.  
Aino Mantsas ja Tauno Palo  elokuvassa Hilman päivät  vuodelta 1954. 
 




Matti Kassilan ohjaama soljuva komedia sijoittuu 1930-luvun eteläsuomalaisen kirkonkylän maisemiin. Perustuu Agapetuksen romaaniin. TV1:ssä keskiviikkona 22.09.2004 klo 15.05.

  "Kaipuun sininen hetki"   "Pysähtynyt hetki".  Kultatukka, kuvan kolme unelmointia: "unen hämyssä"."fresko". "täysi, sirpaleinen hetki". 
Unelmoinut vuosien kuluessa Pertti Manninen. Kokoelma tulossa! 

Katso myös! 
Panoraama kuvasta "Maisema taloista". Kuva: Pertti Manninen 1956. Kallio-sarjasta.
11.09.1973. Salvador Allende viimeisen kerran syyskuun 11. päivänä 1973 Santiago de Chilessä.
Mustavalkoisesta lehtikuvasta tulkinnut Pertti Manninen. (nettisanomat.com11.09.2003) 

Terror gegen USA. Max 2001. Kuva: Pertti Manninen. (nettisanomat 11.09.2004) 
Tappaminen jatkuu. Kuva: Pertti Manninen. (nettisanomat 09.09.2004)
http://www.nettisanomat.com/2004/09/16/kuvamantsaspalo.htm



Opeta lapsi uimaan!

SHITTEJÄ KESÄLLÄ 2014 Lue! - Ihmisiä kaupungissa kesäaikataulun vaihduttua Kuvat . NEGATIVE FEEDBACK. Sanctions. LIVE. RT Kuvat - Tove Jansson 100 vuotta Kuva - Suomalais-venäläistä koskenlaskua Kuvat- Arkisto 2010. Eristäkää Israel - ei Gaza. Aftonbladet Lue! Nettisanomat 15 vuotta. Pääkirjoitus Lue! - Arkisto 1999. Dilemma Lue! - Arkisto 2011: Siittimen palautus Rakveressa Kuvasarja - Hevoset laitumella Kuva - Upoksissa Kuva - Muista liivit!

Isonna!



Laitumella. Laukaa. Maanantaina 28.07.2014 klo 09:07.

Sarjasta "Ohi kiitäviä hetkiä". Kuvan mahdollisti linja-auton pysäkille pysähtyminen Kantolan tiellä hiukan ennen Puustellin työkylää. Kuva: Perttti Manninen

Arkisto. "Työtä". 01.05.1994.
 
Arkisto 2006. "Työtä kaikille". Kuva työnpäivänä 01.05.1994, kaksitoista vuotta sitten Jyväskylässä. Kuva: Pertti Manninen. Sarjasta "Vuodet vierivät - olot kurjistuvat, toisten." Tulossa!
http://www.nettisanomat.com/2006/05/01/etusivu.htm


Upoksissa. Oma kuva. Pertti Manninen. Peurunka. Valkamanlahti. Torstaina 24.07.2014. (Ricoh PX Water Proof).





"Vanha lastensairaala hajoaa käsiin - Nyt kyllä raskennetaan yhdessä uusi - Lahjoita 10 - Lahjoita 20- Uusi lastensairaala - Katso ketkä jo ovat talkoissa mukana: http://www.uusilastensairaala2017.fi
"Mitä kuuluu?" Maanantai 2013-03-04 16:03. Jyväskylä. Vapaudenkatu. Paikallisterminaali. Kuva: Pertti Manninen. Laajenna!



Hirvaskankaan hirvet kierrossa. Keski-Suomi. Äänekoski. Hirvaskangas, 4-tieltä erkanevan 69-tien alussa. Tarkistamatta voi sanoa, että taiteilijan nimi on Kari Alonen. Katso " Poro matkakeskuksen edessä Kari Alosen rautailemana" sarjassa "Vararikosta vararikkoon". Kuva
http://www.nettisanomat.com/
2012/01/16/etusivu.htm

Kuva: Pertti Manninen. Tiistai 2013-05-28 12:51. Laajenna!

Arkisto. "Työtä". 01.05.1994.


Arkisto 2006. "Työtä kaikille". Kuva työnpäivänä 01.05.1994, kaksitoista vuotta sitten Jyväskylässä. Kuva: Pertti Manninen. Sarjasta "Vuodet vierivät - olot kurjistuvat, toisten." Tulossa!
http://www.nettisanomat.com/
2006/05/01/etusivu.htm

 

Arkisto 2001.

SMILE
from MODERN TIMES

Lyric by
JOHN TURNER and GEOFFREY PARSONS

Music by
CHARLIE CHAPLIN

Moderately, with great warmth


SMILE, thou' your heart is aching,
SMILE, even tho' it's breaking,
When there are clouds in the sky,
you'll get by,
If you SMILE though your fear and sorrow,
SMILE and maybe tomorrow,
You'll see the sun come shining thru
for you.

Light up your face with gladness,
Hide ev'ry trace of sadness.
Alto' a tear
may be ever so near,
That's the time you must keep on trying,
SMILE, what's the use of crying,
You'll find that life is still worth while,
If you'll just SMILE.


AIN', hymy voimat antaa.
AIN', hymy taakat kantaa,
harmaatkin pilvet puistat
kun muistat
hymy AIN' pois vie murheen, huolen,
AIN', hymy ilon puolen
tuo auringon paistelulle,
sulle.

Kasvoillesi onni suo.
Suru aina murheet tuo,
nyt ne peitä,
kaikk' kyyneleet heitä.
Nyt se on tehtävä, itku pois,
AIN', hymy elämän tois.
Taistele, muista sääntö vain,
niin, hymy AIN'.

 

Moderately, with great warmth

AIN' - HYMY

suomennos: pertti manninen,
1.0-versio, 17.05.01



modern times - nykyaika. kuvitelma.

http://www.nettisanomat.com/
2001/05/17/hymy.htm

 
Nettisanomat Keskiviikko  2007-04-04. "Äidin rakkaus". Helsinki. Rautatientori. Lauantai 2007-03-31 klo 11. Pertti Manninen. Kuvasarja.
http://www.nettisanomat.com/
2007/04/04/etusivu.html

Kaiken keskellä aina läsnä! - Viikkosanomat-blogi


"Käden ojennus". Uusi tulkinta aikaisemminkin julkaistusta kuvasta. Pertti Manninen. Viikon kuva torstaina 31.07.2003.
http://www.nettisanomat.com/
2003/07/31/viikonkuva.htm

 

Vuosisadan kuva: Sirkka Hämäläinen, Sauli Niinistö, Johnny Åkerholm, Euro, Ei leikkauksille, Palvelujen puolesta!

Sunnuntai 2013-04-21: Vuosisadan kuva: Sirkka Hämäläinen, Sauli Niinistö, Johnny Åkerholm, Euro, Ei leikkauksille, Palvelujen puolesta! Suomalaiset Euro- ja Emu-intoilijat Ylen esittämässä dokumentissa 21:49, 21:54 ja 22:07. Kuvat: Pertti Manninen. Isonna!

KUVASANOMAT 2014/12/31 - "Itse asia kustuna: Ilkka Suominen". Wärtsilä Meriteollisuuden konkurssi. - Yle ei pystynyt esittämään Tsunamin 10-vuotispäivänä mitään. - Arkisto 1999. Ministeri Ilkka Suomisen armahdus, Erkki Tuomioja. - Kuvasarja. Matkalla tapaninpäivänä 2014. Ohikiitäviä ja pysähtyneitäkin kuvia neljässä tunnissa. - Lahonnut puu - Mummo vilkuttaa - Haudalla - Good Year - Luistelijoiden vilinää Puistokoulun kentällä - Hiljainen katu - Kaupunkikyyhkynen - Värejä 1 - Värejä 2 - Maakunta-arkisto - Uutta ja vanhaa - Palokunnanmäen uudisrakentamista - Liikerakennus - S-bunkkeri - Ahdasta tulee 1 - Ahdasta tulee 2 - Vanhaa ja ainakin vielä avaraa - Pysäytys - Rinteen lumetus - Harviainen luonnoilmiö - Kahvikupponen kylpylässä - Viikon lehtikuvat: Merenkulkujuristi Temmes ja Astrid Lindgren ja poika - Rinteen valot ja Matti Nykäsen mäki illan hämyssä - Rinteen valot - Isä ja lapset - Kaupungin valot 1 - Mies ja peilikuva - Kaupungin valot 2 - Luistelu jatkuu illan hämärässä. - Laukaassa ja Jyväskylässä matkalla Laajavuoren kylpylän lämpöön ja sieltä takaisinkin illan hämärässä. - Elämänilo. Kokoelmasta RAKASTA. Toimittanut Arto Manninen. Onnellisuus - Kuvat. Tapaninluistelut Puistokoulun kentällä - Kaupunkikyyhkynen tapaninpäivänä - TSUNAMI 10 VUOTTA TÄNÄÄN - UHRIEN MUISTOLLE - ARKISTO 2004, 2005 Ja 2009 - Jouluaaton kuvat. Valoa jouluyössä - Parasta joulupöydässä - "Viimeinen kuva" eli selfie ellei peräti selfish! Thaimaassa Andamaninmerellä - Pertti Manninen. - Kuva. Stubb ja Rinne ovat löytäneet uuden kokoontumishuoneen! - PATSAALLA - KUVAT. KAMPISSA. - Oivallus. Kokoelmasta RAKASTA. Toimittanut Arto Manninen - KUVA. KAISLIKOSSA SUHISEE - Arkistokuva 2004. Kaipuun Sininen hetki. Tauno Palo ja Aino Mantsas - Hevoset laitumella Kuva - Upoksissa Kuva - Kuvat. - Ravikuninkaan eläkepäivien vihreät niityt. Kuvat: Pertti Manninen. Jyväskylä - Laukaa. - Vuosisadan kuva - Kuva. Hirvaskankaan hirvet kierrossa - Kuva: Työtä. Vappuna 1994 - Kuva. Vanha lastensairaala hajoaa käsiin. - Kuva. Käden ojennus. Karuselli. - etusivu - keskiviikko 31.12.2014 - Nettisanomat - Sanomanetti - Blogi: Viikkosanomat.fi - Kuvasanomat - Sanomatori - Viikkosanomat - Härkää sarvista - 12.fi -

Itse asia, kustu, kuultuna, Ilkka Suominen, Wärtsilä Meriteollisuus, konkurss, Yle, Tsunamin 10-vuotispäivä, Arkisto, 1999, Ministeri, Ilkka Suomisen armahdus, Erkki Tuomioja, Paavo Lipponen, Sauli Niinistö, Björn Wahlroos, Bror Wahlroos, Arja Alho, Sudqvist, kokoomus, taloustilanne, alihankkijat, lupaus, konkurssi, tappio, 100 miljoonaa, Matti Vanhanen, ulkoministeriö, joululoma, tiedotus, Kuvasarja, Matkalla, tapaninpäivä, 2014, Ohikiitäviä, pysähtyneitä, Lahonnut puu , Mummo, vilkuttaa , Haudalla , Good Year , Luistelijat, vilinä, Puistokoulu, kenttä, Hiljainen katu , Kaupunkikyyhkynen , Värejä , Maakunta-arkisto , Uutta, vanhaa, Palokunnanmäki, uudisrakentaminen, Liikerakennus , S-bunkkeri , Ahdasta, avaraa , Pysäytys , Rinteen lumetus , Harviainen, luonnoilmiö , Kahvikupponen, kylpylä, Viikon, lehtikuvat, Merenkulkujuristi, Temmes, Astrid Lindgren, poika , Rinteen valot, Matti Nykäsen mäki, Isä ja lapset , Kaupungin valot , Mies, peilikuva , Luistelu, jatkuu, Laukaa, Jyväskylä, Laajavuoren kylpylä, lämpö, takaisin, illan hämärä, Tapaninluistelut, Puistokoulu, kenttä, Kuva, 26.12.2014, Jyväskylä, ohikiitävä, hetki, aurinko, pilkistää, pilvien takaa, kontrasti, keskipäivän hämäryys, Kaupunkikyyhkynen, tapaninpäivä, Tepastelu, autio, katu, kauppakeskus, suljettu, ovet, Forum, Paikallisliikenteen terminaali, Kaupunginteatteri, Kirkkopuisto, Sonera Vapaudenkatu,

N:o 1805 Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteys: nettisanomat @hotmail.com - Sivu 2014-12-31, nettiin 2014-12-31 19:11, linkkejä 2014-12-31.
Mainoslinkki 2015-09-14.


Nettisanomat-perhe. Kävijätilasto. Päivittäiset eri kävijät. Toukokuu 2014 - marraskuu 2014

TOP 50


touko
2014

kesä
2014

heinä 2014

elo 2014

syys 2014 loka 2014 marras 2014 joulu 2014
nettisanomat.com

39459

40582

32031

30799

33733 31550 36111 30414
viikkosanomat.fi

18955

18980

19554

22858

24536 24849 22912  
12.fi

16966

15585

15719

23575

21480 16208 18459 20035
sanomanetti.fi

12312

11725

14038

14812

16304 12008 20066  
hs27.com

5705*

8187

8874

11329

9804 6969 8898  
sanomapark.fi

5298

5547

7004

9320

9594 6873 11371  
nettimobi.com

3563

4596

4740

5330

5379 5008 5547 4917
helkinginsanomat.com

3233

3903

3779

6486

5386 3985 3453  
viikko.fi

2678

3701

3340

5948

4648 3679 3423  
sanomatori.fi

2493

3377

3715

4381

4172 3511 4986  
sanomaa.com

2019

1851

2637

4848

3849 2777 6648 5781
helsinki-areena.fi

1146

842

842**

585

555 401 261 218
vuosisanomat.fi

1144

1000

887

848

869 860 804 677
wincapita.fi

1093

1068

1405

1358

1810 2175 2058  
fy.fi

1013

1013**

1013**

1013*

1274 1274* 1274*  
nettilehti.com

969**

1328

1675

1745

1950 1900 2271  
sanomasampo.fi

962

806

727

1089

1169 909 636 583
kuvaviikko.fi

933

796

679

886

1156 1006 744 713
hs24.mobi

922

1048

1629

1489

1795 1932 1704 2108
shit.fi

786

574

641

710

792 894 937 976
vuosi.fi

723

600

584

991

1025 871 564 550
nettimobi.fi

489

530

575

511

471 428 510 490
venus.fi

435

457

453

411

499 438 500 455
hesansanomat.fi

427

366

368

810

741 564 381 401
let.fi

397

376

427

365

374 343 392 365
n1.fi

381

339

375

399

421 425 390 375
infoinfo.fi

348

391

342

443

402 320 394 416
kuvala.fi

314

278

354

341

362 317 385 360
keskiviikko.fi

306

297

323

351

364 387 419 439
iske.fi

303

258

237

284

283 207 250 239
sanala.fi

293

305

341

409

406 297 350 369
maanantai.fi

292

299

322

278

323 350 356 370
sanat.fi

285

270

319

296

309 263 293 311
elama.fi

277

274

289

346

304 329 428 394
raw.fi

269

251

341

246

232 262 278 247
12tori.fi

239

213

262

209

184 198 191 252
tiistai.fi

224

232

270

247

280 252 325 322
hooes.fi

217

185

219

220

220 205 176 179
sanomo.fi

208

212

235

257

234 131 110 123
gagarin.fi

197

190

212

213

206 247 278 260
eduskuntatalo.fi

189

163

217

204

297 232 197 219
pappa.fi

163

101

113

125

94 110 107 106
mummi.fi

160

85

105

119

94 98 120 103
sanomaviikko.fi

154

125

199

231

340 388 245 289
per.fi

99

105

115

136

137 155 157 139
week.fi

83

88

111

141

101 127 135 164
iltaset.fi

58

43

50

63

71 79 132 127
kansalaistori.fi

54

44

95

190

81 71 99 88
suomisanomat.fi

23

86

641

62

53 70 95 142
sanonet.fi

 

52

243

283

310 291 279 296

2014-06-25
**huhtikuun luku

129256

 

 

 

       

2014-07-17

 

 

 

 

       

2014-08-06
**ed. kuukauden luku

 

133724

 

 

       

2014-08-24

   

133666

 

       

2014-09-12

     

158590

       
2014-10-29         159473      
2014-11-04           137223    
2014-12-18             161099  
2015-01-05                

Sivun alkuun!


hs27.com-sivuston rinnakkaissivustona nettiin torstaina 2015-01-15.


Tämä kuvasanomat.fi- sivusto on nettisanomat.com-sivuston rinnakkaissivusto. Vuosien 2012, 2013 ja 2014 logot ja niiden linkit korjattu. Vuosi 2015 ennallaan ja 2016 lisätty25-03-2016 asti. Muokattu sivustojen kuvaviikko.fi ja hs27.com pohjalta 2016-03-26.