POISTOT (HO 19.11.2015)
Nettisanomat-sivustoa nettiin 2014-02-26.




2013 Lokakuu N:o 1672
Keskiviikko 2013-10-16
Edellinen - Seuraava
Joka etusivulle!

Wahlroos I Lue!
Wahlroos II Lue!
Wahlroos III Lue!

Wahlroos IV Lue!

Rysshamnen mielessäin Lue! Eilen Jäätteenmäki, tänään Hautala Pääkirjoitus
Jyväskylä RCL Suomen mestari Kesän kuva

Rysshamnen 1985.

Alueuutiset keskiviikkona 18.12.1985.


"Alueuutisissa keskiviikkona 18.12.1985 samalla sivulla, jossa selostettiin valtuuston budjettikokousta oli myös aika isolla juttu nimeltään. ”Manninen valittaa Rysshamnenin rantakaavasta”.

”Kunnanvaltuuston jäsen Pertti Manninen (skdl) on jättänyt lääninoikeudelle valituksen, jolla hän ilmoittaa tyytymättömyytensä Kirkkonummen kunnanvaltuuston 31. lokakuuta Rysshamnenin rantakaavassa tekemään päätökseen.

Mannisen valituksen mukaan rantakaavan pääasiallinen rakentaminen kohdistuu seutukaavassa merkitylle suojelualueelle, jolle rakentaminen johtaisi suojeluarvon olennaiseen heikkenemiseen.

Hänen mukaansa myös kaikki muu rantakaavan rakentaminen osuu niin lähelle suojelualuetta, että jo sekin johtaisi suojelualueen olennaiseen heikkenemiseen. Manninen valittaa, että asia on valmisteltu puutteellisesti, koska kunnanvaltuutetuille ei pyynnöistä huolimatta voitu eikä osattu antaa selvitystä siitä, osuuko rantakaavan pääasiallinen rakentaminen suojelualueelle. Vahvistettu seutukaava ei ollut valtuustosalissa kunnanvaltuutettujen nähtävissä eikä käytettävissä.

Edelläkerrottujen perusteiden nojalla valtuutettu Manninen pyytää lääninoikeutta kumoamaan tehdyn päätöksen. Lisäksi hän vaatii, että valituksesta aiheutuneet kulut tuomitaan Kirkkonummen kunnan maksettavaksi.

Rysshamnenin rantakaavan maa-alueen omistaa Kemira Oy. Rantakaava hyväksyttiin valtuustossa 28 äänellä 7 vastaan. 8 valtuutettua äänesti vastaan. Rantakaavan hyväksymistä vastustivat Skdl ja vihreät.”
(Alueuutiset keskiviikkona 18.12.1985).

Elokuvakerho KIRKUVAN puolihistoria.

http://www.elama.fi/kirkuva/kirkuva.htm

Rysshamnen 2013.



Helsingin Sanomat. Kaupunki. Keskiviikkona 16. lokakuuta 2013.
"Oikeus tyrmäsi EK:n Kokki
lan huvilahankkeet. Luksushuviloiden rakentaminen tyssäsi hallinto-oikeuden päätöksellä yleiskaavaan. Siinä alue oli merkitty ympäristöarvoiltaan tärkeäksi ulkoilualueeksi. ...

Alue on ennen Kokkilan omistusta ollut Kemiran henkilöstön loma-aluetta. Ennestään siellä on pieniä henkilöstölle tarkoitettuja mökkejä sekä Kemiran entinen edustushuvila ja -sauna. Kirkkonummen kaupunginvaltuusto hyväksyi uudisrakentamisen kaavamuutoksella 2012. Kirkkonummen ympäristöyhdistys ja kolme yksityishenkilöä valittivat kaavasta Helsingin hallinto-oikeuteen." HS Teppo Moisio.


Kuntalainen 22.10.1985

Kemiran riemuvoitto:
Kunnanhallitus puoltaa rakennuslupaa suojelualueelle!

Kuntalainen 22.10.1985. (Ei aikaisemmin julkaistu netissä!)

Kuntalainen 22.10.1985

http://www.nettisanomat.com/2013/10/16/etusivu.html


Rysshamnen 1985.

"Löydettyäni syyskuussa 2013 varaston kätköistä pahvilaatikon, jossa oli paljon 1980-luvulla KIrkkonummella toimineen elokuvakerho KIRKUVAN papereita ryhdyin kirjoittamaan kerhon historiaa. Joukossa oli myös paikallislehtiä, joissa oli kirjoituksia myös Rysshamnenista ja siitä kuinka vastustin Kemira Oy:n rakentamishanketta suojelualueelle". Pertti Manninen

Alueuutiset keskiviikkona 18.12.1985.

2013

Kun tällaista humpuukia joutui kohtaamaan Kirkkonummen hallinnossa silloin 1985 niin eikä kai mikään ihme ole sitten Alueuutisten väittämä käytökseni budjettikokouksessa ihan kuvan kanssa. Minkä tutkivan journalistin Kirkkonummi menettikään kun muutin pois!
Keskiviikkona 2013-10-16 Pertti Manninen.

Elokuvakerho KIRKUVAN puolihistoria.
http://www.elama.fi/kirkuva/kirkuva.htm

http://www.nettisanomat.com/2013/10/16/etusivu.html


thailand.fi
phuket.fi

patong.fi

flyingfinn.info

midnightsun
restaurant.info


Patong
Ravintola


Patong
Sauna ja kabinetti


Patong
Mopot ja auto


Flyinf Finn
Vene-Kalastus


VuokrataanThalangissa Talo-Huvila

Midnight Sun Restaurant Facebookissa!


Lokakuu 2013. "Kruunupäinen kuljetus".



"Kruunupäinen kuljetus". Liikenne Tukiainen Oy Maaninka. Torstaina 2013-10-03 klo 13:18 Lempäälässä moottoritiellä. Kuva: Pertti Manninen.


Iltalehti ja Ilta-Sanomat perjantaina 2013-10-11.



Viestit, jotka pakottivat ministeri Heidi Hautalan eroamaan. 
Henkilöt: Ministeri, erityisavustaja Korkeaoja, virkamiessihteeri Muhonen, toimitusjohtaja Vauraste, Timonen, Sallamaari, Pekka, Tero, Lauri, hallituksen puheenjohtaja Matti Virtaala. Lähde: Ilta-Sanomat perjantaina 2013-10-11.


Nettisanomat. Pääkirjoitus. Pertti Manninen. Sunnuntaina 2013-10-13 klo 12:08.

Eilen Jäätteenmäki, tänään Hautala

Valtion yhtiöiden omistusohjauksesta, kehitysyhteistyön ohella, vastaava ministeri Heidi Hautala erosi omasta pyynnöstään. Näinhän asia aina ilmaistaan hienommin.
...
Kymmenen vuotta on kulunut siitä kun pääministeri Anneli Jäätteenmäki pakotettiin eroamaaan. Silloin vaalit hävinnyt SDP:n Paavo Lipponen luhistui niin täydellisesti,
...

Nettisanomat. Pääkirjoitus. Pertti Manninen. Sunnuntaina 2013-10-13 klo 12:08.

http://www.nettisanomat.com/2013/10/13/etusivu.html


Paavo Lipponen erotti 2 ministeriä!

Mitä keväällä 2003 oikein tapahtui. Kirjoitus muutamaa vuotta myöhemmin. Lipposen kootut munaukset, ilkeydet ja naisen (Arja Alhon) uhraaminen ja miehen (Ulf Sundqvist) pelastaminen.

Arkisto 2007: Lipposen mustelmat. Nettisanomat. Pääkirjoitus. Pertti Manninen. Perjantai 2007-02-16.

Aikoinaan hyvinkin vaikutusvaltainen poliitikko ja melkein valtiomies Paavo Lipponen joutuu (ilmeisesti) tästä lähtien vain muistelemaan mennyttä suurta aikaa.

Mitä tulikaan tehdyksi?

Muisteluolosuhteet ovat hienot: avustajia, arkistonhoitajia, työhuone kodin vierestä eduskuntatalosta ja ikuinen käyttöoikeus uimahalliin. Voisiko sitä enempää toivoa. Puhemiehen ökymuhkea eläkekin tuli itse järjestettyä: Ensin Riitta Uosukaiselle ja sitten itselle. Kirjoittamisesta saa rahaa ja ehkä kaikenlaisia kuluja voi maksaa ilman tilintekovelvollisuutta vuosittain (?) myönnettävästä lisäavustuksesta.

Ainoa ongelma näyttääkin olevan muisti ja sen tarkoituksenmukaisuus ja unohduksen hyväksikäyttäminen. Voisi sanoa, että valtion satsaus menee hukkaan: Paavo Lipponen on jäävi kirjoittamaan Paavo Lipposesta yhteiskunnan varoilla ja rahoituksella. Ehkä päättäjät hyväksyivät tämän, jotta pääsisivät eroon ex-puhemiehestä. En tätä kyllä usko. Siis eroon pääsemistä.

Kaikenlaiset raatelijat tulevat esiin paljastamaan ne mustelmat, joista puhemies ei itse halua kertoa.

Selvittämättä on edelleen se, mitä pääministeri Paavo Lipponen lupasi USA:ssa presidentti George W. Bushille ja millä valtuuksilla.

Selvittämättä on edelleen se, sekaantuiko hänen johtamansa hallitus Irakin sotaan jo ennen varsinaisten taistelutoimien alkamista päättäessään karkottaa irakilaisdiplomaatteja Suomesta USA:n vaatimuksesta. Oikeuskansleri Paavo Nikula joutuu tutkimaan asian ja antamaan vapauttavan päätöksen sanakiemuroin.

Selvittämättä on edelleen se, miten Paavo Lipponen sekaantui SDP:n ex-puoluejohtajan Ulf Sundqvistin velkasopimukseen ja miten hän uhrasi ministeri Arja Alhon selvitäkseen sotkusta, joka näyttää nyt suunnitellulta, kun hän valitsi Arja Alhon ministeriksi, jonka vastuulla sopimuksen tekeminen oli ja joka joutui siitä sitten kantamaan äärimmäisen poliittisen vastuun pääministerin sijasta. Tämänkin asian oikeuskansleri Paavo Nikula tutki ja antoi vapauttavan päätöksen sanakiemuroin, että ”pääministeri Paavo Lipponen ei ole antanut markkamääräisiä ohjeita asiassa”! Avustajakin jotain todisti Paavo Lipposen puolesta, ei kuitenkaan valan velvoittamana oikeudessa. Paavo pääsi pälkähästä. Tällöinkö ne kuuluisat ”Nahkurin orsi”- sanat lausuttiin?

Selvittämättä edelleen on se kuinka hallitus yhteneväisesti todisti oikeuskansleri Paavo Nikulalle, että valtion omaisuuden hävittämisestä, Soneran UMTS-kaupoista ei ole sitten yhtään mitään puhuttu missään hallituksessa eikä asiasta oikein mitään tiedettykään, Se tuli oikeastaan pyytämättä ja yllätyksenä, nimittäin se parinkymmenen miljardin markan tappio, kun Saksasta ostettiin ilmaa. Sinänsä Paavo Lipponen on joutunut vastuuseen asiasta. SDP hävisi vuoden 2003 vaalit keskustalle 6000 tai 8000 äänellä. Kyllä kai Suomessa sen verran täysijärkisiä oli, että äänestivät tavoistaan poiketen keskustapuoluetta päästäkseen eroon tästä valtion omaisuuden kaikenpuolisesta hävittäjästä.

Kaiken tämän muutaman esimerkin kaltaisen röyhkeyden jälkeen, Paavo Lipposella oli otsaa olla loukkaantunut hävitessään ”täydelliselle amatöörille” Anneli Jäätteenmäelle vuoden 2003 vaalit, ja tulla itkemään kameroiden eteen kuinka väärin häntä on kohdeltu. Suomi olisi kaatunut jo ajat sitten, jollei monet tavalliset ihmiset olisi pystyneet selviytymään vaikeuksistaan ja jatkaneet elämäänsä muuttuneissa olosuhteissa.

Selvittämättä on edelleen se, oliko Paavo Lipposella, niin paljon alamaisia ja nuoleskelijoita, että viitsivät masinoida vaaleilla valitun pääministerin kaatamisen ja vaatia keskustaa hyväksymään tämän menettelyn. Sivumennen sanottuna keskustan Ylen hallintoneuvoston naiset torppasivat SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajan Jouni Backmanin kuningastien Ylen pääjohtajaksi.

Lipposen mustelmat tulee olemaan mielenkiintoista luettavaa, varsinkin ne osuudet, joissa hän suunnitelmallisesti muistaa väärin kaikki urallaan sattuneet skandaalit ja niistä selviytymisen Valtamedian suosiollisella avustuksella.

Nettisanomien vakooja aikoo olla kärpäsenä katossa ja saada hiukan etukäteistietoja tulevista aiheista ja julkaista niitä ikään kuin ne olisivat tosia!

Perjantaina 2007-02-16. Lipposen mustelmat. Pääkirjoitus. Nettisanomat. Pertti Manninen.

http://www.nettisanomat.com/
2007/02/16/paakirjoitus.html

Liite.

Toimittajan lauseet eduskunnan puhemies Paavo Lipposen viimeisestä työpäivästä puhemiehenä ja muutama kuva haastattelun kuvituksen kohokohdista: Tapaaminen Yhdysvaltain presidentti George W. Bushin kanssa (saapuminen pitkällä limousinella) sekä istuminen oppositiojohtaja Anneli Jäätteenmäen vieressä kertomassa, että seuraavan hallituksen pääministerin nimi on Anneli Jäätteenmäki (harvemmin nähty itkukuva).

PICT4618d20070216lipponenjaatteenmakiosa880vaal1200shsh

————————————————————
http://viikkosanomat.fi/2011/02/07/
mita-kevaalla-2003-oikein-tapahtui-
kirjoitus-muutamaa-vuotta-myohemmin-
lipposen-kootut-munaukset-ilkeydet-ja
-naisen-arja-alhon-uhraaminen-ja-
miehen-ulf-sundqvist-pelastaminen/


Lokakuu 2013. Isäntä ja varjo.



Torstaina 2013-10-03 klo 12:54 Tampereen Hervannassa. Kuva: Pertti Manninen.

Valikoima Heidi Hautalasta Nettisanomissa:

2007 Maaliskuu. ANNA POLITKOVSKAJAN MUISTOKSI:  Saatana saapuu Helsinkiin – Anna Politkovskajan murha ja Suomi.

"... kansanedustaja Heidi Hautala valjasti murhan oman vaalikampanjansa veturiksi."



http://www.nettisanomat.com/
2007/03/07/etusivu.html


2013 Maaliskuu. Heidi Hautala ei täytä enää lain vaatimuksia ministerille. (Valtioneuvosto 60 §).
http://www.nettisanomat.com/
2013/03/14/etusivu.html


Arkistokuva. 2013 maaliskuu. "Huuli pyöreänä"

"Kansalainen huuli pyöreänä luettuaan Iltalehden lööpistä: Remontti kotona. Ministeri maksoi pimeästi. Heidi Hautala kiistää."
Jyväskylä. Vapaudenkatu. Torstai 2013-03-14 11:59. Kuva: Pertti Manninen.
http://www.nettisanomat.com/2013/03/14/etusivu.html


Etsi Nettisanomista!



Vuodet 1999- 2002 täältä!

Jokaiselle etusivulle!

Kaiken keskellä aina läsnä! - Viikkosanomat- blogi

 


Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen -
Yhteys: nettisanomat @hotmail.com



Ilmoita ilmaiseksi sivu!
101 ilmoitusta!

Lauantai-illan huumaa.

Kuvassa vanha, alkuperäisin kilvin varustettu kuplavolkkari kiitää rauhallisesti Laukaan pääkatua, joka on välillä aivan autio.

Kaupat, muut kuin Siwa, ovat sulkeneet ovensa, niin K-Kaupan vieressä oleva Alkokin. R-kioskilla ihmiset tekevät hankintojaan ostaen lehtiä ja purtavaa, toiset syytävät kolikoitaan tai tilejään pelikoneissa.

Kulkijakin ottaa kahvikupin ja muffinsin mukaansa ja istahtaa matalan kivikaiteen päälle, joka usein päiväaikaan on alan miesten valloittama, kun kaikki penkit yhtä lukuunottamatta on kylältä aikojen kuluessa hävitetty.

Tämä stoori on tarpeen, koska pokkarikamera ei oikein pystynyt kuvaa tarkasti tallentamaan: Etupenkillä istuu pariskunta kesäisissä tamineissaan ja takapenkin kokonaan valloittaa valtava ruskea lyhytkarvainen isokokoinen koira. Sekä rouva ja koira vilkaisevat kadulla istujaa ja hymyilevät, molemmat.

Toisessa kuvassa muffinssi on jo syöty ja viimeiset kanvipisarat täytyy imeä suu tötteröllä. Tässä ilta-auringon varjottamassa kuvassa ei muita näy.

Tapahtumapaikka: Keski-Suomi. Laukaa. Laukaantie, Osuuspankin oven edessä. Tapahtuma-aika lauantai 2013-09-14 18:41 (Kupla) ja 18:44 (Kahvi). Kuvat ja teksti: Pertti Manninen. Isonna!



Arkisto 2001.

 
SMILE
from MODERN TIMES
 
Lyric by
JOHN TURNER and GEOFFREY PARSONS
 
Music by
CHARLIE CHAPLIN
 
Moderately, with great warmth
 
 
SMILE, thou' your heart is aching,
SMILE, even tho' it's breaking,
When there are clouds in the sky,
you'll get by,
If you SMILE though your fear and sorrow,
SMILE and maybe tomorrow,
You'll see the sun come shining thru
for you.

Light up your face with gladness,
Hide ev'ry trace of sadness.
Alto' a tear
may be ever so near,
That's the time you must keep on trying,
SMILE, what's the use of crying,
You'll find that life is still worth while,
If you'll just SMILE.

 


AIN', hymy voimat antaa.
AIN', hymy taakat kantaa,
harmaatkin pilvet puistat
kun muistat
hymy AIN' pois vie murheen, huolen,
AIN', hymy ilon puolen
tuo auringon paistelulle,
sulle.

Kasvoillesi onni suo.
Suru aina murheet tuo,
nyt ne peitä,
kaikk' kyyneleet heitä.
Nyt se on tehtävä, itku pois,
AIN', hymy elämän tois.
Taistele, muista sääntö vain,
niin, hymy AIN'.

 

Moderately, with great warmth
AIN' - HYMY
suomennos: pertti manninen,
1.0-versio, 17.05.01
 

modern times - nykyaika. kuvitelma.
 

http://www.nettisanomat.com/2001/05/17/hymy.htm

Heinäkuu 2013. Ladies's Rugby. Helsingin Warriors voitti pisteellä Jyväskylän JRCL:n!



"Tiukkaa vääntöä".
Helsingin Warriors voitti pisteellä Jyväskylän JRCL:n Huhtasuon kentällä sunnuntaina 2013-07-28. Jyväskylä oli voittanut viikkoa aikaisemmin vuorostaan helsinkiläisjoukkueen pisteellä tämän kotikentällä.
Keski-Suomi. Jyväskylä. Huhtasuon kenttä. Sunnuntaina 2013-07-28 14:19. Kuvat: Pertti Manninen. Laajenna!


Heinäkuu 2013. Kuva: Ooppera - Jokerit-sotku: Harkimo pelasti Sanoman ja HS:n Lue!
Eric Holder condemns self-defence laws in wake of Zimmerman acquittal Guardian



"Ooppera. Mainoskiitäjä kesästä nauttivien kulkijoiden joukossa viileänä ja sateisena heinäkuun päivänä 2003".
Keski-Suomi. Jyväskylä. Aren aukio - Kauppakatu. Tiistaina 2013-07-16 16:34. Kuva: Pertti Manninen. Laajenna!


Huhtikuu 2013. Violetti taitaja.

Sunnuntai 2013-04-21: Violetti taitaja 16:55. Jyväskylä. Väinönkatu. Skeitti-kolina teki kuvaajan valppaaksi.
Kuva: Pertti Manninen.




"Vanha lastensairaala hajoaa käsiin - Nyt kyllä raskennetaan yhdessä uusi - Lahjoita 10 - Lahjoita 20- Uusi lastensairaala - Katso ketkä jo ovat talkoissa mukana: http://www.uusilastensairaala2017.fi
"Mitä kuuluu?" Maanantai 2013-03-04 16:03. Jyväskylä. Vapaudenkatu. Paikallisterminaali. Kuva: Pertti Manninen. Laajenna!




Hirvaskankaan hirvet kierrossa. Keski-Suomi. Äänekoski. Hirvaskangas, 4-tieltä erkanevan 69-tien alussa. Tarkistamatta voi sanoa, että taiteilijan nimi on Kari Alonen. Katso " Poro matkakeskuksen edessä Kari Alosen rautailemana" sarjassa "Vararikosta vararikkoon". Kuva http://www.nettisanomat.com/2012/01/16/etusivu.htm
Kuva: Pertti Manninen. Tiistai 2013-05-28 12:51. Laajenna!

 

Nettisanomat Keskiviikko  2007-04-04. "Äidin rakkaus". Helsinki. Rautatientori. Lauantai 2007-03-31 klo 11. Pertti Manninen. Kuvasarja.
http://www.nettisanomat.com/2007/04/04/etusivu.html









Kaiken keskellä aina läsnä! - Viikkosanomat- blogi



"Käden ojennus". Uusi tulkinta aikaisemminkin julkaistusta kuvasta. Pertti Manninen. Viikon kuva torstaina 31.07.2003.
http://www.nettisanomat.com/2003/07/31/viikonkuva.htm



 

Arkisto 2001.
 
SMILE
from MODERN TIMES
 
Lyric by
JOHN TURNER and GEOFFREY PARSONS
 
Music by
CHARLIE CHAPLIN
 
Moderately, with great warmth
 
 
SMILE, thou' your heart is aching,
SMILE, even tho' it's breaking,
When there are clouds in the sky,
you'll get by,
If you SMILE though your fear and sorrow,
SMILE and maybe tomorrow,
You'll see the sun come shining thru
for you.

Light up your face with gladness,
Hide ev'ry trace of sadness.
Alto' a tear
may be ever so near,
That's the time you must keep on trying,
SMILE, what's the use of crying,
You'll find that life is still worth while,
If you'll just SMILE.

 


AIN', hymy voimat antaa.
AIN', hymy taakat kantaa,
harmaatkin pilvet puistat
kun muistat
hymy AIN' pois vie murheen, huolen,
AIN', hymy ilon puolen
tuo auringon paistelulle,
sulle.

Kasvoillesi onni suo.
Suru aina murheet tuo,
nyt ne peitä,
kaikk' kyyneleet heitä.
Nyt se on tehtävä, itku pois,
AIN', hymy elämän tois.
Taistele, muista sääntö vain,
niin, hymy AIN'.

 

Moderately, with great warmth
AIN' - HYMY
suomennos: pertti manninen,
1.0-versio, 17.05.01
 

modern times - nykyaika. kuvitelma.
 

http://www.nettisanomat.com/2001/05/17/hymy.htm


 


KUVASANOMAT 2013/10/16 - Rysshamnen mielessäin. Rysshamnen 1985. Kemiran kaava suojelualueelle hyväksyttiin. Rysshamnen 2013. Kokkilan kaava hylättiin , ainakin aluksi. - Eilen Jäätteenmäki, tänään Hautala Pääkirjoitus - Kuva Kruunupäinen kuljetus - Paavo Lipponen erotti 2 ministeriä! Mitä keväällä 2003 oikein tapahtui. Kirjoitus muutamaa vuotta myöhemmin. Lipposen kootut munaukset, ilkeydet ja naisen (Arja Alhon) uhraaminen ja miehen (Ulf Sundqvist) pelastaminen. - Kuva. Isäntä ja varjo - Viestit, jotka pakottivat ministeri Heidi Hautalan eroamaan. - Kuva: Huuli pyöreänä. - Valikoima Heidi Hautalasta Nettisanomissa, - JRCL Suomen mestari! - Lauantai-illan huumaa, Kuvat: Vanha Volkkari kiitää ja Kahvinautinto - Rugby JRCL - Warriors Kuvat - Kuva. Kovaa vääntöä. Ladies's Rugby. Helsingin Warriors voitti pisteellä Jyväskylän JRCL:n! - Kuva: Ooppera - Violetti taitaja Kuva - Vuosisadan kuva - Kuva, Hirvaskankaan hirvet kierrossa - Kuva: Työtä. Vappuna 1994 - Kuva. Vanha lastensairaala hajoaa käsiin. - Kuva. Käden ojennus. Karuselli. - etusivu - Keskiviikko 16.10. 10.2013 - Nettisanomat - Sanomanetti - Blogi: Viikkosanomat.fi - Kuvasanomat - Sanomatori  - Viikkosanomat - Härkää sarvista - 12.fi - Ilpo Kokkila. kaava, hallinto-oikeus

N:o 1672 Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteys: nettisanomat @hotmail.com - Sivu 2013-10-16, nettiin 2013-10-17 00:58, linkkejä 2013-10-17.
Kirkuva-historian kirjoittamispäivät lisätty 2013-10-23.
Ilmestymiskuukauden nimi korjattu 2013-10-23.


Sivun alkuun!


Jyväskylä Rugby Club Ladies Suomen mestari. Helsingin Warriors hävisi tiukan väännön 10 - 5 Töölön kentällä Helsingissä tänään lauantaina 05.10.2013. Kesän kuva
(Korjaus 2013-10-08: Peli pelattiin Töölön pallokentällä, ei Kallion niinkuin aluksi luki).


Heinäkuu 2013. Ladies's Rugby. Helsingin Warriors voitti pisteellä Jyväskylän JRCL:n!



"Tiukkaa vääntöä". Helsingin Warriors voitti pisteellä Jyväskylän JRCL:n Huhtasuon kentällä sunnuntaina 2013-07-28. Jyväskylä oli voittanut viikkoa aikaisemmin vuorostaan helsinkiläisjoukkueen pisteellä tämän kotikentällä.
Keski-Suomi. Jyväskylä. Huhtasuon kenttä. Sunnuntaina 2013-07-28 14:19. Kuvat: Pertti Manninen. Lähennä!


Nokia potkii 2000- 2012 Lue! Jenkkineekeri 1952 Kuvasarja


Arkisto. "Työtä". 01.05.1994.

Arkisto 2006. "Työtä kaikille". Kuva työnpäivänä 01.05.1994, kaksitoista vuotta sitten Jyväskylässä. Kuva: Pertti Manninen. Sarjasta "Vuodet vierivät - olot kurjistuvat, toisten." Tulossa!
http://www.nettisanomat.com/2006/05/01/etusivu.htm

Vuosisadan kuva: Sirkka Hämäläinen, Sauli Niinistö, Johnny Åkerholm, Euro, Ei leikkauksille, Palvelujen puolesta!

Sunnuntai 2013-04-21: Vuosisadan kuva: Sirkka Hämäläinen, Sauli Niinistö, Johnny Åkerholm, Euro, Ei leikkauksille, Palvelujen puolesta! Suomalaiset Euro- ja Emu-intoilijat Ylen esittämässä dokumentissa 21:49, 21:54 ja 22:07.

Kuvat: Pertti Manninen. Isonna!


Sananvapauden loukkaus Lue!

Sivun alkuun!


Tämä kuvasanomat.fi- sivusto on nettisanomat.com-sivuston rinnakkaissivusto. Vuosien 2012, 2013 ja 2014 logot ja niiden linkit korjattu. Vuosi 2015 ennallaan ja 2016 lisätty25-03-2016 asti. Muokattu sivustojen kuvaviikko.fi ja hs27.com pohjalta 2016-03-26.