POISTOT (HO 19.11.2015)
Nettisanomat-sivustoa nettiin 2014-02-26.



Lasten ja nuorten palvelujen leikkaukset tulevat kalliiksi. Lue!


Edellinen - Seuraava
Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999.
Päätoimittaja Pertti Manninen.
Torstai 2013-10-31
N:o 1679 - Joka etusivulle!
Syyskuun kävijät 113 836
Talvivaaran mannekiinit Kuva - Niinistö ja Lehtomäki (2012) Lue! - Nyberg petti lupauksen Video - Herlin-kirja Lue! Oivallus Lue! 2003: Partek-pilkonta Lue! Valtra-sekoilu Lue! - Lipponen Lue! - Vaikea valinta? Kuva - Ollila Lue! Kokkila Lue! Wahlroos Lue! Jungner Kuva


Lokakuu 2013. Sanomatalo on myynnissä eli näin katoaa mainen kunnia?

Iltalehti.fi "Toimitusjohtaja Harri-Pekka Kaukonen kertoo, että Sanoma-konsernin kiinteistöt Helsingin keskustan Sanomatalo mukaan lukien ovat myynnissä. Sanoma aikoo jäädä taloon vuokralle. Myynti liittyy konsernin rajuihin uudistustoimiin, joiden myötä käynnistettiin yt-neuvottelut. Vähennystarpeeksi arvioidaan enintään 70 työsuhdetta." Torstai 31.10.2013 klo 13.00. STT/IL
Kauppalehti.fi "”Toimintamme jäisi Sanomataloon, mutta sen sijaan että omistaisimme kiinteistön, olisimme tässä pitkäaikaisena vuokralaisena. Meidän tehtävänämme on tehdä hyviä sisältöjä, eikä harjoittaa kiinteistötoimintaa", Kaukonen toteaa." Torstai 31.10.2013 13:55.

Arkisto 2005. Hetki historiaan, Sanomatalo. Tämä ei riitä! SanomaWSOY tahtoo vielä toisen samanlaisen peittämään Eduskuntatalon.
 
 


Saahan sitä tahtoa, mutta Helsingin asukkaille kertomatta jättäminen ja kulisseissa operoiminen Suomen valtion ja Helsingin kaupungin virkamiesten ja luottamusmiesten kanssa, tuleva kaupunginjohtaja mukaanlukien, jättämällä huomioonottamatta kaikki kaupunkilaisten mielipiteet on nykyaikaa: pörssiyhtiö SanomaWSOY:n omistajien voittojen maksimaalista kasvattamista kansallismaiseman slummiuttamisella. Ministeri Aatos Erkko jää historiaan mahtimiehenä. Yhtiön  kiinteistöjohtajan ammattitaito on ihailtavaa ja lehden asiasta kertominen, tai siis kertomatta jättäminen, on sekin ihailtavan ammattitaitoista, valitettavasti myös kansalaisten halveksimista.

Tämä kuva on otettu ensimmäisen vaiheen valmistumisen hetkellä. Tähän ensimmäiseen taloonkin ilmestyi jostakin kaksi ylimääräistä kerrosta ja myöhempien tietojen mukaan taloa rakennettiin myös jalkakäytävälle. Kaavoja toki muutettiin sitten myöhemmin. Elämää Villissä Lännessä tai siis Etelässä täällä Suomessa. Nettisanomat.com, Pertti Manninen sunnuntaina 13.03.2005 tämän päiväisen Helsingin Sanomien pääkirjoituksen "Keskustatunneli elää suunnitelmissa" johdosta.
PS. Tämä oli myös pääkirjoitus ja pääkuva.
Kuvan otin joskus matkustaessani pohjoiseen ja kuvittelin tänään. Sama.
Linkkejä: Outo ovela optio! Helsingin Sanomat operoi vielä toisenkin tontin virkamiesten avustuksella Eduskuntatalon edestä villin lännen malliin! ja Martti Valkonen: Sananvapaus kauppatavarana. Lisää: Tulossa!

http://www.nettisanomat.com/2005/03/13/etusivu.htm


Arkisto 2005.

FINNKINO

KÄYTÄNTÖ
Nettisanomat tänään torstaina 10.03.2005. 
"Elokuvalipulla kohtuuton hinta."
"Finnkino myy elokuvalippujaan mielestäni aivan kohtuuttoman kalliilla. Yhdeksän euroa ja joissakin tapauksissa 11 euroa on todella suuri rahamäärä. Tiedän kyllä, ettei elokuvissa käynti ole tarkoitettukaan päivittäiseksi huviksi, mutta vaikka kävisin elokuvissa kerran kuukaudessa, neljätoistavuotiaan säästöni eivät riittäisi millään. " ANNI JÄMSEN, Palokan koulu, 8B. Keskisuomalainen.. Mielipiteet. Torstaina 10.02.2005.
Lue lisää ja linkkejä!
JOKERIT

KÄYTÄNTÖ
Nettisanomat tänään torstaina 10.03.2005. 
"Hävisikö Jokerit tahallaan?"
"Tappion ansiosta Jokerit välttyy kohtaamasta HIFK:ta välierissä. Jos joskus on pakko hävitä, niin eilen oli Jokerien hetki kumartaa HPK:lle Areenassa. Kerho ei ole aikaisemmin voittanut kertaakaan Areenassa ja se alkaa olla painolasti jo isännillekin. Lisäksi HPK:n voitto takasi vieraille kolmossijan SM-liigassa. Jokerien voitto olisi antanut HIFK:lle mahdollisuudet kolmanneksi..." ILKKA ALA-KIVIMÄKI, IS-Urheilu. Keskiviikko 09.03.2005. Lue lisää ja linkkejä!
FINNKINO
 
TEORIA

Nettisanomat tänään torstaina 10.03.2005. 
"Finnkino Oy on Suomen suurin elokuvateatteriketju. Yhtiö perustettiin syyskuussa 1986 kaikkiaan 34 elokuva-alan yrityksen yhteenliittymänä. Vuodesta 1994 on Finnkino kuulunut Rautakirja-konserniin.

Finnkinolla on Suomessa kaikkiaan 16 elokuvateatteria yhdeksällä paikkakunnalla. Finnkinon teatteripaikkakuntia ovat Helsinki, Turku, Tampere, Jyväskylä, Oulu, Kuopio, Lahti, Pori ja Rovaniemi. Näissä teattereissa on yhteensä 73 salia. Lisäksi Finnkinolla on tytäryhtiöt Latviassa, Liettuassa ja Virossa. Ulkomaan tytäryhtiöiden uusimmat yksiköt ovat Tallinnaan vuonna 2001 sekä Vilnaan ja Riikaan vuonna 2003 avatut monisaliteatterit.

Finnkino kehittää teatteripalvelujaan jatkuvasti sekä rakentamalla uusia että kunnostamalla vanhoja teattereita. Finnkinon tavoitteena on kehittää elokuvakäynnistä kokonaisvaltainen elämys tarjoamalla laadukkaiden elokuvien lisäksi paras mahdollinen katselumukavuus sekä monipuoliset oheispalvelut.

Finnkino Oy harjoittaa myös elokuvien levitystoimintaa. Finnkinon levitystoiminta keskittyy lähinnä kotimaisiin sekä oma maahantuonti ohjelmistoa täydentäviin art house - elokuviin.

Teatteritoiminnan lisäksi Finnkino tuo maahan elokuvia videojälleenmyyntiin ja -vuokraukseen."
...
Lähde: 
http://www.rautakirja.fi/index.cfm?pageid=23

RAUTAKIRJA
 
TEORIA
Nettisanomat tänään torstaina 10.03.2005. 
"Rautakirja on asiakaslähtöinen kauppa- ja palveluyritys, jonka keskeiset toimialat ovat lehtitukkukauppa, kioskikauppa, kirjakauppa
ja elokuvateatterit.

Näiden liiketoiminta-alueidemme tärkeimmät tavoitteet ovat kasvu, kannattavuus ja kansainvälistyminen. Viime vuosina olemme kasvaneet yleistä kaupan kehitystä nopeammin ja kannattavuutemme on hyvä. Rautakirja toimii tänään jo kuudessa maassa: Suomessa, Virossa, Latviassa, Liettuassa, Tšekin tasavallassa ja Romaniassa.

Tavoitteemme asettavat myös henkilöstömme osaamiselle ja kehittämiselle merkittäviä haasteita. Rautakirjan menestyminen ja tulos muodostuvat valtaosin niissä yli 200 miljoonassa vuosittaisessa asiakastilanteessa, joissa henkilökuntamme kohtaa kuluttajan. Rautakirja on osa SanomaWSOY-konsernia."
Lähde:
http://www.rautakirja.fi/index.cfm?pageid=729
SanomaWSOY
 
TEORIA

Nettisanomat tänään torstaina 10.03.2005. 
"Vahva eurooppalainen viestintäyhtiö
SanomaWSOY
on Suomen johtava viestintäkonserni ja alansa johtava yhtiö Pohjoismaissa. Konsernin viisi liiketoimintaryhmää toimivat viestinnän eri osa-alueilla yhteensä 20:ssa Euroopan maassa. SanomaWSOY on Euroopan viiden suurimman aikakauslehtikustantajan joukossa ja sillä on vahva asema Suomen lisäksi Hollannissa, Belgiassa, Bulgariassa, Tshekin tasavallassa, Unkarissa, Slovakiassa ja Venäjällä.

SanomaWSOY:n liikevaihto vuonna 2004 oli 2,5 miljardia euroa ja liikevoitto 239,5 miljoonaa euroa. Konserni työllisti keskimäärin 13 657 henkilöä.

SanomaWSOY:n yhtiöillä on pitkä historia aina 1800-luvulta asti. Tänään SanomaWSOY:n viisi liiketoimintaryhmää palvelee asiakkaitaan tarjoamalla monipuolisesti uutisia, viihdettä, kirjoja ja opetustuotteita.

Konsernin perusesittelyä pdf-muodossa päivitetään kuukausittain."
Lähde:  http://www.sanomawsoy.fi/aboutus/

AATOS ERKKO

Nettisanomat tänään torstaina 10.03.2005. 
Pörssitiedote. Aatos Erkko ja Patricia Seppälän kuolinpesä vähensivät omistusosuuttaan SanomaWSOY:ssä [1.3.2005 11:50] Tiedote 1.3.2005 klo 11:50

Aatos Erkko ja Patricia Seppälän kuolinpesä vähensivät omistusosuuttaan SanomaWSOY:ssä
SanomaWSOY:lle on ilmoitettu, että Aatos Erkko ja Patricia Seppälän kuolinpesä (eli Robin Langenskiöld ja Rafaela Seppälä) ovat tänään myyneet yhteensä 10 milj. SanomaWSOY:n B-osaketta, joiden osuus on 6,5 % kokonaisosakemäärästä.

Myydyistä osakkeista Aatos Erkon osuus oli 6 milj. B-osaketta ja Patricia Seppälän kuolinpesän 4 milj. B-osaketta. Osakemyyntien jälkeen omistusosuudet osakkeiden kokonaismäärästä ovat: Aatos Erkko 24,1 % osakkeista ja 26,9 % äänimäärästä ja Patricia Seppälän kuolinpesä 5,7 % osakkeista ja 8,9 % äänimäärästä.

Osakemyynti toteutettiin ns. book building -menetelmää käyttäen. Goldman Sachs International toimi myynnin pääjärjestäjänä ja toisena pääjärjestäjänä oli Enskilda Securities. Osakkeet myytiin eurooppalaisille institutionaalisille sijoittajille. Myyjät ovat sitoutuneet olemaan myymättä lisää osakkeita seuraavan kuuden (6) kuukauden aikana ilman Goldman Sachsin suostumusta.

- Suhtaudumme myönteisesti pääosakkaidemme osakemyyntiin, SanomaWSOY:n hallituksen puheenjohtaja Jaakko Rauramo kommentoi. - Myynti laajentaa yhtiön ulkomaista osakaspohjaa ja parantaa merkittävästi osakkeen likviditeettiä. Olemme panneet mielihyvin merkille osakkeidemme myyntiin kohdistuneen laajan niin ulkomaisen kuin myös kotimaisen mielenkiinnon.

- Pääosakkaiden osakemyynti on luonnollinen askel SanomaWSOY:n kasvaessa ja kansainvälistyessä. Myyjät säilyttävät edelleen merkittävän osakeomistuksen ja ovat sitoutuneita pitkäaikaisia osakkeenomistajia, mikä on yhtiön kannalta hyvin tärkeää. Myynti antaa pääosakkeenomistajille myös mahdollisuuden hajauttaa sijoituksiaan, Rauramo jatkaa.

SANOMAWSOY OYJ Matti Salmi  johtaja
talous ja hallinto

JAKELU Helsingin Pörssi
Keskeiset tiedotusvälineet

Lue myös! Liputusilmoitus - Aatos Erkko vähentää omistustaan SanomaWSOY:ssä. Pörssi-ilmoitus 1.3.2005 klo 11:40.

Pörssitiedotteen lähde:http://www.sanomawsoy.fi/news/stock_exchange.asp?folder_id=41&document_id=595 
Ylläoleva pörssitiedote erillisellä sivulla: Lue!


"Hetki Hämeenlinnassa."
Nettisanomat tänään tiistaina 08.03.2005. 
Häikäisevä hetki historiaan, Hämeen linna. "Junamatkan kuvia kunnes muistikortti loppuu." Kuvat: Pertti Manninen.
Pääkirjoitus. Missä Suomi sijaitsee? Onko sillä niin väliä? Sivistysvaltio ei pidä huolta kurjimmistaan kuitenkaan. Aika kyynistä!  Lue lisää ja linkkejä!

"Palkitsemisen hetki."
Nettisanomat tänään tiistaina 08.03.2005. 
Kuva-arvoitus. Etsi lehdistä Tutkivan journalismin yhdistyksen antama vuoden 2004 Lumilapiopalkinto-uutinen. Kuvassa Helsingin Sanomat ja Keskisuomalainen.
Pääkirjoitus. Se mistä ei kerrota (tai mikä piilotetaan) on valinta. Aikaisempaa mottoa mukaillen. Pertti Manninen, nettisanomat, pääkirjoitus punaisella 10.03.2005. Lue lisää ja linkkejä!
Tuuli käy
heidän ylitseen.

Kuva: Pertti Manninen.
Sarja. Poisnukkuneitten muistolle.
Nettisanomat maaliskuussa.
2000
Ahne Ahtisaari. Muuttuuko kimallus kullaksi?
Heikko Heinonen. Postin teurastus johtuu ajan muutoksesta!Liukas Lipponen. Perustuslaki ei ole minua varten!
Nihkeä Niinistö. Tästä kaikki alkoi!
http://www.nettisanomat.com/2000/03/09/etusivu.htm 

2001

Helsingin Sanomien selvitys, miksi Ahteen nimeä ei mainittu sukupuolisena häiritsijänä.
http://www.nettisanomat.com/2001/03/15/etusivu.htm 

2002

Kansallismaisema vuonna 2010? Kohtaako junalla pääkaupunkiin tuleva tällaisen maiseman 2010. Taustalla pilkottavat Sanomatalo ja Eduskuntatalo.
http://www.nettisanomat.com/2002/03/14/kansallismaisema.htm 

2003

Verimyrsky. Kuolema kulkee vääjäämättömästi. Ei auta pommien tekninen tarkkuus silloin, kun tahto tappaa on tarkempi ja voimakkaampi.
http://www.nettisanomat.com/2003/03/20/etusivu.htm 

2004

Rikoksesta epäillyn ja todisteita hävittäneen lehden toimittaja sai suuren journalistipalkinnon! Toimittaja Pekka Ervasti, Ilta-Sanomat.
http://www.nettisanomat.com/2004/03/11/journalistipalkinto.htm

Nettisanomat kesäkuussa 2002.
"Minne hävisivät Soneran rahat"-nettikirja: Syyllisten jahtaamista.


"Relander vaati sisäpiiriään selvittämään kaikin mahdollisin keinoin ja resurssein, ketkä olivat vuotaneet Soneran ongelmat julkisuuteen. Sisäpiirillä ei ollut hajuakaan "syyllisistä", minkä vuoksi kaikki soneralaiset olivat epäilyksenalaisia. Kaikki muu laitettiin Relanderin määräyksestä sivuun syyllisten löytämiseksi.
Sonerassa vallitsi sotatila. Bisnekset saivat odottaa.

On esitetty epäilyitä siitä, että ensimmäisenä toimenpiteenään Relander määräsi jäljitettäviksi kaikki lehtiin ja median edustajiin lähteneet tai sieltä Soneraan saapuneet puhelut. Sonerassa otettiin siis käyttöön yhtiön sisäinen puheluiden jäljittämistekniikka. Tämä ei tuottanut vaikeuksia; olihan Sonera alan asiantuntija! Tiettävästi erään merkittävän lehden toimittajat pääsivät perille tästä puheluiden jäljittämisestä. Sana Relanderin kovista konsteista levisi toimittajien eskuudessa."
Lue tämä luku kokonaan! 

Lue Kirja kokonaan!
http://www.nettisanomat.com/2002/06/27/sonera%201.htm

   Lahjoita ruokaa!
"The Hunger Site"
-sivulla käydessäsi ja siellä nappia painaessasi lahjoitat ruokaa maailman nälkäisille ihmisille. Sivulla mainitut sponsorit maksavat lahjoituksen puolestasi! Voit tehdä yhden lahjoituksen joka päivä. 16.09.99.
pm

http://www.nettisanomat.com/2005/03/10/etusivu.htm


Heinäkuu 2013. Ilta-Sanomat panimoteollisuuden agentti?



Ilta-Sanomat valitsi Harkimon haastattelusta tämän oluen nauttimista koskevan lausahduksen etusivulleen!
Keski-Suomi. Jyväskylä. Ylä-Ruth. Keskiviikkona 2013-07-31 12:05 ja 12:10. Kuvat: Pertti Manninen. Isonna!


2010. Liikemies Harry Harkimo penää olematonta kunniaansa Lue! Helsinki-Halli. Kauppa tutkitaan? Lue! Ilta-Sanomat ja panimoteollisuus Lue!


Heinäkuu 2013. Kuva: Ooppera - Jokerit-sotku: Harkimo pelasti Sanoman ja HS:n Lue!
Eric Holder condemns self-defence laws in wake of Zimmerman acquittal Guardian



"Ooppera. Mainoskiitäjä kesästä nauttivien kulkijoiden joukossa viileänä ja sateisena heinäkuun päivänä 2003".
Keski-Suomi. Jyväskylä. Aren aukio - Kauppakatu. Tiistaina 2013-07-16 16:34. Kuva: Pertti Manninen. Laajenna!


Arkisto. "Työtä". 01.05.1994.

Arkisto 2006. "Työtä kaikille". Kuva työnpäivänä 01.05.1994, kaksitoista vuotta sitten Jyväskylässä. Kuva: Pertti Manninen. Sarjasta "Vuodet vierivät - olot kurjistuvat, toisten." Tulossa!
http://www.nettisanomat.com/2006/05/01/etusivu.htm

Vuosisadan kuva: Sirkka Hämäläinen, Sauli Niinistö, Johnny Åkerholm, Euro, Ei leikkauksille, Palvelujen puolesta!

Sunnuntai 2013-04-21: Vuosisadan kuva: Sirkka Hämäläinen, Sauli Niinistö, Johnny Åkerholm, Euro, Ei leikkauksille, Palvelujen puolesta! Suomalaiset Euro- ja Emu-intoilijat Ylen esittämässä dokumentissa 21:49, 21:54 ja 22:07.

Kuvat: Pertti Manninen. Isonna!


thailand.fi
phuket.fi

patong.fi

flyingfinn.info

midnightsun
restaurant.info


Patong
Ravintola


Patong
Sauna ja kabinetti


Patong
Mopot ja auto


Flyinf Finn
Vene-Kalastus


VuokrataanThalangissa Talo-Huvila

Midnight Sun Restaurant Facebookissa!


Lokakuu 2013. Touko Aalto asettuu ehdolle.



YA Yliopiston Apteekki  BAILEY'S  Kauppakatu  Väinönkatu  RAKENNUS-OTAVA  Vihreät  VÄYLIÄ 411 PYÖRILLE  TOUKO AALTO
Kuva 2008 sarjasta:
Unelmia vaalien aattopäivänä. Satunnaisia kuvia sattumalta tapahtumajärjestyksessä kolmen vartin aikana. Kuvat lauantaina 2008-10-25 klo 12:27-13:11. Pertti Manninen.

http://www.nettisanomat.com/2008/10/28/kuvasivu1.html

Keskisuomalainen keskiviikkona 30.10.2013.
"EU-vaalit
Touko Aalto asettuu ehdolle

http://www.nettisanomat.com/2013/10/30/etusivu.html

Presidentti Niinistö ja Suomi kannattavat Turkin EU-jäsenyyttä.

http://youtu.be/yR_sHg-C8o0

"Kyllä minä kannatan Suomen linjaa jossa on johdonmukaisesti tuettu Turkin jäsenyyttä
ja siinä on taustalla paljolti tällainen turvallisuusajattelu.

Turkki on kyllä aikamoinen puskuri tuonne islamilaiseen maailmaan jonka nyt on tietysti taas kerran nähty olevan aika levotonta."

Sauli Niinistö

http://youtu.be/kcEXJEySgN0


Kommentti:* Eikö Suomi sitten olisi Natossa samanlainen puskuri Venäjää vastaan ja Suomen maaperällä taistelut sitten käytäisiin?
Pertti Manninen keskiviikkona 2013-10-30 klo 12:53.


Lokakuu 2013. Talvivaaran mannekiinit.

"Outovaaran Nikkeli. - Se on afääreitten afääri, usko pois."


Ilta-Sanomat. Suomi. Maanantai 2012-11-12.

”Tasavallan presidentti Sauli Niinistö omistaa siivun Talvivaaran kaivosyhtiöstä.
...
Presidentiksi tultuaan Niinistö on ottanut myös julkisuudessa kantaa Talvivaaran tilanteeseen.
Huhtikuussa Niinistö totesi Kalevalle, ettei pohjoisen kaivoshankkeiden valvontaa ole tarpeen lisätä, ja että alan lainsäädäntö on ajantasalla. Hän kertoi tuolloin näkevänsä kaivosteollisuuden "uutena Nokiana".
...
Näin ei voi jatkua. Toimintavarmuus täytyy nostaa aivan eri sfääreihin."
Ilta-Sanomat. Suomi. Johannes Kotkavirta. Maanantai 2012-11-12.


"Lehtomäen perheen osakesijoitus kutistuu". Ilta-Sanomat. Suomi. Maanantai 2012-11-12.

"Ex-ympäristöministeri kansanedustaja Paula Lehtomäki (kesk) perheineen on pahasti pakkasella Talvivaara-sijoituksissaan.
..
- Minä toivon, että kaikki suomalaiset, jotka sijoittavat eri kohteisiin huomiovat myös siinä olevan riskin. On hyvä asia, että meillä on joku yhtiö kotimaisessakin omistuksessa.
- Ensisijaisen tärkeää on, että ympäristöpuoli saadaan siellä kunnolliselle tolalle. Sydämeltäni kainuulaisena toivon, että tuhatkunta kainuulaista saa leivän kestävälle tavalla jatkossakin Talvivaarasta, Lehtömäki sanoi."
Ilta-Sanomat. Suomi. Mika Lehto. Maanantai 2012-11-12.


Arkisto 2009:



Kuva:
"Matti, Merikukka ja keskusta". Ilta-Sanomat tiistai 2008-05-27. Vaalirahoitus. Meri-Kukka Forsius vahvistaa IS:lle: Keskustasta oli suosiiteltu minua. Kuva: Laukaa. Café Laukaa. Tiistai 2008-05-27 klo 08:59. Pertti Manninen.


Uutiset. Seuraa netissä. Tuleeko Kyösti Kakkosesta vuorineuvos?

http://www.nettisanomat.com/2009/09/20/etusivu.htm

Presidentti Niinistö hankki lisää Talvivaaraa. (2012).
Lehtomäen perheen osakesijoitus kutistuu. (2012).



Ilta-Sanomat. Suomi. Johannes Kotkavirta. Maanantai 2012-11-12.
Ilta-Sanomat. Suomi. Mika Lehto. Maanantai 2012-11-12.



Kommentti:
Ei tullut Kyösti Kakkosesta vuorineuvosta, vaikka arvovaltaisien ehdottajien joukossa oli mm. Sauli Niinistö.

Nyt jälleen nykyinen presidentti veikkasi väärää hevosta ja joutui peruuttamaan toimitusjohtaja Pekka Perän kutsun Linnan Itsenäisyyspäivän juhliin!

Nettisanomat. Pertti Manninen. Torstai 2012-11-29 22:54.

Outovaara-kuva elokuvasta "Jos ois valtaa" (Ohjannut Yrjö Nortia 1941. mm. Aku Korhonen)

http://www.nettisanomat.com/
2012/11/29/etusivu.htm


Taloussanomat 29.10.2013 19:56

HS: Talvivaaran velkoja saatetaan leikata jopa 70 prosenttia

Työ- ja elinkeinoministeriö hahmottelee Talvivaaralle pelastussuunnitelmaa, kirjoittaa Helsingin Sanomat. Yksi vaihtoehto on leikata yhtiön velkoja jopa 70 prosenttia.

Helsingin Sanomien (HS) mukaan työ- ja elinkeinoministeriö suunnittelee kaivosyhtiö Talvivaaralle pelastuspakettia. Yhtiön kassavarannot hupenevat, velkaa on 800 miljoonaa euroa, tuotantoa ei pystytä lisäämään ja nikkelin markkinahinnan ei uskota nousevan lähiaikoina. ...
http://www.taloussanomat.fi/porssi/2013/10/29/hs-talvivaaran-velkoja-saatetaan-leikata-jopa-70-prosenttia/201315092/170
Kommentit (70)

Anonyymi
Tarkoittako tämä sitä että minä maksan sen? No ei se tässä konkurssissa paljoa tunnu. Antaa tulla vaan!
RihkamaKuningas
29.10.2013 20:07
Anonyymi
Voi hel...i sentään.Velkojen leikkauksen jälkeen yritys on edelleen kannattamaton se on selvä.Eikö Temmi osaa laskea kannattavuutta ja todeta mistä tämä johtuu .
huntti
29.10.2013 20:09

Anonyymi
Talvivaara on niin valtion erityisessä suojelussa että Talvivaaran pitäisi olla eduskunnan alainen toimielin. Pyhän lehmän asemassa. Omalla Talvivaara verolla suojeltu kaivostoiminta ei tarvitse tukipaketteja.
mailsa
29.10.2013 20:12

Anonyymi
Suomen hallituksen business vainu taitaa jo olla maailmankuulua. 
Mitenköhän Kreikka tuet tuottaa ? 
Businessvainu
29.10.2013 20:16
...
(20 ensimmäistä kommenttia)

http://www.nettisanomat.com/2013/10/29/etusivu.html


Mielenrauha

Jollet hyväksy sitä, mitä olet,
et ole koskaan tyytyväinen siihen, mitä sinulla on.
Doris Mortman

Jossakin vaiheessa elämääsi lähdet matkalle.
Siitä tulee pidempi kuin yhdestäkään aikaisemmasta.
Sille matkalle sinä lähdet etsimään itseäsi.
Katherine Sharp

Kartuta tyyneyden ja tyytyväisyytesi varastoasi...
ja ammena sieltä myöhemmin, kun kumpaakaan
ei ole, mutta tarvitset niitä kipeästi.
Rupert Brooke

Maailman parhaita ja kauneimpia asioita ei voi nähdä,
eikä edes koskettaa. Ne täytyy tuntea sydämellä.
Helen Keller

Todellisen mielenrauhan löytää se, joka hyväksyy
kaikkein vaikeimman.
Lin Jutang



Tyytyväisyys seuraa suurta hyväksyntää ja suurta
nöyryyttä, elämän täyteydelle antautumista, sitä että
antaa elämän virrata lävitseen.
David Grayson

Viisas elämä muodostuu mietiskelystä ja toiminnasta.
M. Scott Peck

Työ karistaa huolet paremmin kuin viski.
Thomas Edison

Ota rohkeasti vastaan elämän suuret surut ja
kärsivällisesti pienet, ja kun olet puurtanut päivän,
käy rauhallisin mielin nukkumaan.
Victor Hugo

(75) Kokoelmasta RAKASTA.
Aforismeja, runoja ja mietteitä vuoden jokaiselle kuukaudelle. Lokakuu. Toimittanut Arto Manninen. Gummerus 2012.


Etsi Nettisanomista!



Vuodet 1999- 2002 täältä!

Jokaiselle etusivulle!

Kaiken keskellä aina läsnä! - Viikkosanomat- blogi

 


Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen -
Yhteys: nettisanomat @hotmail.com



Ilmoita ilmaiseksi sivu!
101 ilmoitusta!

Oivallus

Kun uskot, että sisäinen totuutesi
on kaikkien ihmisten totuus -
se on nerokasta.
Ralph Waldo Emerson

En salli tiedonjanon piinata mieltäni,
vaan tahdon elää elämääni ja olla
sopusoinnussa koko ihmiskunnan kanssa.
Edmund Gosse

Täydellisesti itsemme halliten
- me teeskentelemme hallintaa.
Kunnioittaessamme valta-asemaamme
me olemme pelkkiä huijareita.
Tai ehkä olemme kuin
vuohenkarvainen sivellin maalarin kädessä
tietämättä ollenkaan, mitä olemme.
Rumi



Jalo mieli näkee
asian joka puolelta
vailla ennakkoluuloja.
Pieni mieli on
ennakkoluuloinen ja näkee
asian yhdeltä puolen.
Kungfutselaisuus

Ihminen kantaa aina sisällään taivasta ja helvettiä.
Sri Ramana Maharski

Et sinä elä yksin tässä maailmassa.
Myös sinun veljesi ovat täällä.
Albert Schweitzer

(74) Kokoelmasta RAKASTA.
Aforismeja, runoja ja mietteitä vuoden jokaiselle kuukaudelle. Lokakuu. Toimittanut Arto Manninen. Gummerus 2012.


Lokakuu 2013. "Vaikea valinta?"



Vaikea valinta? - Sportia vai Harry´s? - Sportia, merkillisen hyvä urheiluliike - Harry's Viikon urheilutarjonta.
Keski-Suomi. Jyväskylä. Väinönkatu - Kauppakatu. Torstaina 2013-10-24 klo 12:00. Kuva: Pertti Manninen. Isonna!




Uusi Suomi torstaina 2013-10-24 klo 12:13. Huomasitko? Sana Nokia putosi pois Nokia Worldissa - Pikatuomio: Lumia 2530 = Surface 2.
Kuva puolitoista vuotta sitten hankitun kiinalaisen 8-tuumaisen Diel-puhelimen ruudulta, siis puhelimen! Pertti Manninen.

Gaudeamus - Tiedon puolella



Sakari Kirjavainen, Marja Pensala & Kati von Zansen (toim.): Konnia ja huligaaneja
http://www.gaudeamus.fi/
konniajahuligaaneja/


Jari Lyytimäki & Janne Rinne: Valon varjopuolet
http://www.gaudeamus.fi/
valonvarjopuolet/


Oivallus

Sanat ovat vain tienviittoja. Sitä, mihin ne osoittavat, ei löydy ajatusmaailmasta, vaan sisällä olevasta ulottuvuudesta, joka on syvempi ja rajattomasti laajempi kuin ajatus.
Eckhart Tolle

Ihminen on ajatustensa summa: hän rakentuu omien ajatustensa varaan ja koostuu niistä. Jos hän puhuu tai toimii paha mielessään, tuskat ja vaivat ovat hänen kannoillaan niin kuin vaununpyörät ovat vaunuja vetävän härän kintereillä.

Ihminen on ajatustensa summa: hän raentuu omien ajatustensa varaan ja koostuu niistä. Jos hän puhuu tai toimii puhtain aikein, onni seuraa häntä kuin varjo, joka ei koskaan katoa.
Dhammapada



Jokainen näkee aina sellaista,
mitä hänellä on sisimmässään.
Rumi

Etkö usko, että ihmisen sisimmässä piilee syvyyksiä,
jotka jääväät kätköön häneltä itseltäänkin?
Pyhä Augustinus

Jumaluus, jota rakastan,
On sisimmässäni!
Kabir

(73) Kokoelmasta RAKASTA.
Aforismeja, runoja ja mietteitä vuoden jokaiselle kuukaudelle. Lokakuu. Toimittanut Arto Manninen. Gummerus 2012.


Heinäkuu 2013. Ladies's Rugby. Helsingin Warriors voitti pisteellä Jyväskylän JRCL:n!



"Tiukkaa vääntöä".
Helsingin Warriors voitti pisteellä Jyväskylän JRCL:n Huhtasuon kentällä sunnuntaina 2013-07-28. Jyväskylä oli voittanut viikkoa aikaisemmin vuorostaan helsinkiläisjoukkueen pisteellä tämän kotikentällä.
Keski-Suomi. Jyväskylä. Huhtasuon kenttä. Sunnuntaina 2013-07-28 14:19. Kuvat: Pertti Manninen. Laajenna!


Huhtikuu 2013. Violetti taitaja.

Sunnuntai 2013-04-21: Violetti taitaja 16:55. Jyväskylä. Väinönkatu. Skeitti-kolina teki kuvaajan valppaaksi.
Kuva: Pertti Manninen.




"Vanha lastensairaala hajoaa käsiin - Nyt kyllä raskennetaan yhdessä uusi - Lahjoita 10 - Lahjoita 20- Uusi lastensairaala - Katso ketkä jo ovat talkoissa mukana: http://www.uusilastensairaala2017.fi
"Mitä kuuluu?" Maanantai 2013-03-04 16:03. Jyväskylä. Vapaudenkatu. Paikallisterminaali. Kuva: Pertti Manninen. Laajenna!




Hirvaskankaan hirvet kierrossa. Keski-Suomi. Äänekoski. Hirvaskangas, 4-tieltä erkanevan 69-tien alussa. Tarkistamatta voi sanoa, että taiteilijan nimi on Kari Alonen. Katso " Poro matkakeskuksen edessä Kari Alosen rautailemana" sarjassa "Vararikosta vararikkoon". Kuva http://www.nettisanomat.com/2012/01/16/etusivu.htm
Kuva: Pertti Manninen. Tiistai 2013-05-28 12:51. Laajenna!

 

Nettisanomat Keskiviikko  2007-04-04. "Äidin rakkaus". Helsinki. Rautatientori. Lauantai 2007-03-31 klo 11. Pertti Manninen. Kuvasarja.
http://www.nettisanomat.com/2007/04/04/etusivu.html









Kaiken keskellä aina läsnä! - Viikkosanomat- blogi



"Käden ojennus". Uusi tulkinta aikaisemminkin julkaistusta kuvasta. Pertti Manninen. Viikon kuva torstaina 31.07.2003.
http://www.nettisanomat.com/2003/07/31/viikonkuva.htm



 

Arkisto 2001.
 
SMILE
from MODERN TIMES
 
Lyric by
JOHN TURNER and GEOFFREY PARSONS
 
Music by
CHARLIE CHAPLIN
 
Moderately, with great warmth
 
 
SMILE, thou' your heart is aching,
SMILE, even tho' it's breaking,
When there are clouds in the sky,
you'll get by,
If you SMILE though your fear and sorrow,
SMILE and maybe tomorrow,
You'll see the sun come shining thru
for you.

Light up your face with gladness,
Hide ev'ry trace of sadness.
Alto' a tear
may be ever so near,
That's the time you must keep on trying,
SMILE, what's the use of crying,
You'll find that life is still worth while,
If you'll just SMILE.

 


AIN', hymy voimat antaa.
AIN', hymy taakat kantaa,
harmaatkin pilvet puistat
kun muistat
hymy AIN' pois vie murheen, huolen,
AIN', hymy ilon puolen
tuo auringon paistelulle,
sulle.

Kasvoillesi onni suo.
Suru aina murheet tuo,
nyt ne peitä,
kaikk' kyyneleet heitä.
Nyt se on tehtävä, itku pois,
AIN', hymy elämän tois.
Taistele, muista sääntö vain,
niin, hymy AIN'.

 

Moderately, with great warmth
AIN' - HYMY
suomennos: pertti manninen,
1.0-versio, 17.05.01
 

modern times - nykyaika. kuvitelma.
 

http://www.nettisanomat.com/2001/05/17/hymy.htm


 

KUVASANOMAT 2013/10/31 - Sanomatalo on myynnissä eli näin katoaa mainen kunnia? - Arkisto 2005. Hetki historiaan, Sanomatalo. Tämä ei riitä! SanomaWSOY tahtoo vielä toisen samanlaisen peittämään Eduskuntatalon. FINNKINO, JOKERIT, RAUTAKIRJA, SanomaWSOY, AATOS ERKKO.Kuva-arvoitus - Kuva, Touko Aalto asettuu ehdolle - Video. Presidentti Niinistö ja Suomi kannattavat Turkin EU-jäsenyyttä. - HS: Talvivaaran velkoja saatetaan leikata jopa 70 prosenttia. Taloussanomat - Kuva. Talvivaaran mannekiinit. Presidentti Niinistö hankki lisää Talvivaaraa. (2012). Lehtomäen perheen osakesijoitus kutistuu. (2012). Ilta-Sanomat - Uutiset. Seuraa netissä. Tuleeko Kyösti Kakkosesta vuorineuvos? - Outovaara-kuva elokuvasta "Jos ois valtaa" (Ohjannut Yrjö Nortia 1941. mm. Aku Korhonen) - Mielenrauha. Kokoelmasta RAKASTA. Aforismeja, runoja ja mietteitä vuoden jokaiselle kuukaudelle. Lokakuu. Toimittanut Arto Manninen. Gummerus 2012. - Microsoft alkaa myydä Nokian uutuutta hulluna? - JRCL Suomen mestari! - Iltasanomat panimoteollisuuden agentti - Rugby JRCL - Warriors Kuvat - Kuva. Kovaa vääntöä. Ladies's Rugby. Helsingin Warriors voitti pisteellä Jyväskylän JRCL:n! - Kuva: Ooppera - Violetti taitaja Kuva - Vuosisadan kuva - Kuva. Hirvaskankaan hirvet kierrossa - Kuva: Työtä. Vappuna 1994 - Kuva. Vanha lastensairaala hajoaa käsiin. - Kuva. Käden ojennus. Karuselli. - etusivu - Torstai 31.10.2013 - Nettisanomat - Sanomanetti - Blogi: Viikkosanomat.fi - Kuvasanomat - Sanomatori  - Viikkosanomat - Härkää sarvista - 12.fi - Presidentti Niinistö ja Suomi kannattavat Turkin EU-jäsenyyttä.

N:o 1679 Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteys: nettisanomat @hotmail.com - Sivu 2013-10-31, nettiin 2013-11-01 02:07, linkkejä 2013-11-01.
Logopäiväys korjattu 2013-11-01.


Sivun alkuun!

Jyväskylä Rugby Club Ladies Suomen mestari. Helsingin Warriors hävisi tiukan väännön 10 - 5 Töölön kentällä Helsingissä tänään lauantaina 05.10.2013. Kesän kuva
(Korjaus 2013-10-08: Peli pelattiin Töölön pallokentällä, ei Kallion niinkuin aluksi luki).


Heinäkuu 2013. Ladies's Rugby. Helsingin Warriors voitti pisteellä Jyväskylän JRCL:n!



"Tiukkaa vääntöä". Helsingin Warriors voitti pisteellä Jyväskylän JRCL:n Huhtasuon kentällä sunnuntaina 2013-07-28. Jyväskylä oli voittanut viikkoa aikaisemmin vuorostaan helsinkiläisjoukkueen pisteellä tämän kotikentällä.
Keski-Suomi. Jyväskylä. Huhtasuon kenttä. Sunnuntaina 2013-07-28 14:19. Kuvat: Pertti Manninen. Lähennä!

Nokia potkii 2000- 2012 Lue! Jenkkineekeri 1952 Kuvasarja


Arkisto. "Työtä". 01.05.1994.

Arkisto 2006. "Työtä kaikille". Kuva työnpäivänä 01.05.1994, kaksitoista vuotta sitten Jyväskylässä. Kuva: Pertti Manninen. Sarjasta "Vuodet vierivät - olot kurjistuvat, toisten." Tulossa!
http://www.nettisanomat.com/2006/05/01/etusivu.htm

Sananvapauden loukkaus Lue!

Sivun alkuun!

 


Tämä kuvasanomat.fi- sivusto on nettisanomat.com-sivuston rinnakkaissivusto. Vuosien 2012, 2013 ja 2014 logot ja niiden linkit korjattu. Vuosi 2015 ennallaan ja 2016 lisätty25-03-2016 asti. Muokattu sivustojen kuvaviikko.fi ja hs27.com pohjalta 2016-03-26.